Konin kuolema
Lapinlahden pitäjän käräjäkunnan vuoden 1875 talvikäräjillä oli esillä kanne, jossa kantaja vaati vahingonkorvausta siitä, että hänen rannalleen, jota karja käytti juomapaikkana, oli tuotu hevosen raato. Kyseisten käräjien tuomiokirjan 198 §:n kohdalla on asiaa koskeva päätös muotoiltu seuraavasti: ”Koska laissa ei löydy sääntölöitä semmoisia, joissa selvähän sanoisi, kuhun koni kuoltuansa oisi haaska haudattava sekä vieläkin vähemmän sakkoa on siitä pantu; ja kun koni kuoltuansa ei ole enemmän tehnyt vahinkoa valittajalle, niin ei Oikeus osannu tehdä muuta määräystä kunpa kantehen kumota asiassa aiheetonna sekä kuitata kulutkin riitaveljesten välillä.”
Oikeuden suuri miekka
Varpaisjärvellä oli vuonna 1946 esillä talvikäräjillä neiti Aino Elli Halmesoraan pyyntö kiinnityksen kuolettamisesta. Runomuotoinen kiinnityspöytäkirja päättyi seuraavaan lopputulokseen: ”Jo lukee tuomar velkakirjan julki ja pöytäkirjaan sen myös jäljentää ja sitten lakikirjan aukas sekä sulki ja lausui, ettei asiaa oo selvempää. Hän tarttuu oikeuden suureen miekkaan ja sillä velkakirjan halkaisten hän lausuu: Velkas taakka kaatui hiekkaan, on vapaa kotikontus kultainen. Ja sulle neito – sen myös kohtuus vaatii – nyt oikeus julkilausuu kiitoksen ja runomittaan pöytäkirjan laatii, sun ahkeruutes sillä palkiten. Varpaisjärven pitäjän käräjäpaikalla Järvelän talossa tammikuun 30. päivänä 1946. Kihlakunnanoikeus”.
”Mit’ lienen taasen tehnyt?”
Paitsi tuomioissa, on anomuksissakin luotettu runomitan vetoavan päättäjiin. Tuomari Ano Emil Caseliusta (1897- 1929) vastaan oli oikeuskansleri nostanut virkasyytteen väärän kuvan antamisesta. Pitkän selityksensä Caselius laati kalevalaiseen runomittaan. Sen sisällöstä ja tyylilajista antavat seuraavat otteet hyvän kuvan:
”Mit’ lienen taasen tehnyt,/ Kuta kehno kuhnustellut, /Tyhmeliini töherrellyt,/ Hajamieli höperrellyt,/ Koska jälleen kysellehän,/ vastaajaksi vaaditahan,/ Syylliseksi syytetähän?”
Anomus päättyi seuraavaan pyyntöön: ”Kumotkaa te koko kanne,/ Pistäkää se pöydän alle,/ Paper’koriin painakkaatte!/ Siell’ on syytteet suuremmatkin, Siellä kirjat kuulummatkin,/ Monet laulut laajemmatkin, / Isänmaa ei niitä itke, / Eikä sure Suomen kansa,/ Kansainliittokaan ei kaipaa,/ Sinä ilmoisna ikänä,/ Kuuna kullan valkeana, / Kulut itse kärsikäämme,/ Kipurahat kuitatkaamme,/ Kättä päälle paiskatkaamme!/ Rauha maassa valitkohon,/ Veljein vaino vaietkohon. Sopu suloinen eläköön!”
Jälkipolville ei tosin ole säilynyt tietoa siitä, minkälaisen päätöksen Caselius sai ja oliko sekin mahdollisesti runomuodossa.
Lähteet: Lakimieshuumoria, 1963, sivut 48 ja 78–79. Puolesta ja vastaan Kansa käräjillä, 1990, sivu 49
**
Teksti: Ritva Juntunen
