Lakimiesuutisten numerossa 7/2016 keskusteltiin työoikeuden tilasta Helsingin yliopistossa. Huolenaiheet eivät ikävä kyllä rajoitu tähän oppiaineeseen. Yliopiston rahoitustilanne on huonontunut merkittävästi viime vuosina, ja kehityssuunta näyttäisi jatkuvan – vuonna 2016 myös oikeustieteellisen tiedekunnan perusrahoitus oletettavasti alenee noin 10 prosentilla. Tulevat vuodet lienevät samalla tasolla. On selvää, että tiedekunta on etsinyt säästöjä kaikesta.
Säästötoimet näyttäisivät vaarantavan yhteiskunnallisesti hyvin merkittävien oppiaineiden opetuksen ja tutkimuksen; oikeustieteellinen tiedekunta ei ole nimittänyt seuraajia eläkkeelle siirtyville professoreille mm. prosessioikeudessa, finanssioikeudessa ja esineoikeudessa. Finanssioikeudessa tilanne huonontuu entisestään professori Olli Ryynäsen jättäessä tiedekunnan tämän vuoden lopussa. Esineoikeudessa ei ole yhtään professoria eikä enää edes järjestetä syventäviä opintoja. Vaikka näin vältetään irtisanomisia, tutkimus- ja opetussisällön kehittämisen kannalta menettely on hyvin kyseenalainen; fokuksen määrää sattumanvarainen ikäjakautuma eikä strateginen ajattelu. On lisäksi selvää, että henkilön akateeminen status on omiaan vaikuttamaan mahdollisuuksiin saada oppiaineelle tutkimusrahoitusta ja muita resursseja. Jatkuvuuskin on turvattava; resursseja on rajoitetusti ja rakenteet joskus yllättävänkin hauraat. Jos tiedekuntaan ei saada huippuosaajia johtaviin tehtäviin, oppiaineen perusta voi murentua nopeasti – mitä näin on hävinnyt voi olla mahdoton rakentaa uudelleen.
Oikeussuoja, omistusoikeus ja johdonmukainen verotus ovat oikeusvaltion ja toimivan talouden peruskiviä. Helsingin yliopistolla on velvollisuus huolehtia myös näiden oikeusalojen tutkimuksen ja opetuksen turvaamisesta. Tämä tapahtuu ensisijaisesti nimittämällä oppiaineelle vastuuhenkilö, joka on yliopiston omienkin tavoitteiden mukaisesti professori. Jos katsottaisiin, ettei asiaa voida hoitaa perusrahoituksen puitteissa, tiedekunnan tulisi aktiivisesti kartoittaa mahdollisuuksia taloudellisten avustusten ja vaihtoehtoisten opetusresurssien saamiseksi sekä näiden luovaan käyttöön. Kiveäkään ei saisi jättää kääntämättä toiminnan jatkuvuuden ja laadun turvaamiseksi.
Oikeustieteellisellä tiedekunnalla on kansallinen tehtävä varmistaa oikeusvaltion edellytykset; tehtävän merkitys korostuu siitä, että jokainen oikeustieteellinen tiedekuntamme kouluttaa määräosuuden maamme juristeista. Tähän lukeutuu myös tuomarikunta ja asianajajakunta, mikä entisestään korostaa prosessioikeuden merkitystä. Tilanne kärjistyy tältä osin ensi vuonna kun professori Risto Koulu siirtyy eläkkeelle. Toivottavasti huolet ovat turhia, ja yliopisto turvaa jatkuvuuden ainakin tältä osin. Muuten ollaan jo perimmäisten kysymysten äärellä.
Kari Lautjärvi, asianajaja, oikeustieteen tohtori
Henrik Mattson, asianajaja
Gunnar Westerlund, asianajaja
