Sakari Timonen ei ole lakimieheksi ihan normitapaus, kilopullajuristi.
Timonen on elämän sekatyömies. Hän on paiskinut töitä haudankaivajana, taksikuskina, kirjastoapulaisena, kunnan taloussihteerinä, lastensuojelun sosiaalityöntekijänä, keskusviraston ylitarkastajana, apulaiskaupunginsihteerinä ja rakennusviraston toimistopäällikkönä.
Tätä nykyä hän asuu Juuassa ja elättää itsensä sekalaisilla toimeksiannoilla etupäässä yksityisoikeuden ja hallintojuridiikan saralla sekä kirjoittamalla.
Timonen on ahkera blogisti, joka ei jätä lukijaansa kylmäksi. Hän on mies, josta on pakko pitää – tai sitten kertakaikkiaan ei.
Pykälöikäämme.
1. luku
Juristiksi ajautumisesta
1 §. Lapsuuden unelma-ammatti. Nassikkana olin varma, että minusta tulee traktorimies.
Kun olin seitsenvuotias, kotini seinällä oli kalenteri, jossa oli kuva solmio kaulassa kynätöitä tekevästä miehestä. Päätin ryhtyä pankinjohtajaksi.
2 §. Valaistuminen. Lukion ja armeijan jälkeen valitsin opinahjokseni Tampereen yliopiston. Kolmivuotinen kunnallistutkinto takasi siihen aikaan varman leipäpuun.
Koko ajan minulla oli kuitenkin sellainen olo, että jos en oikeustieteelliseen mene, niin harmittelen sitä loppuikäni.
2. luku
Lainsäädännöstä
1 §. Kiva laki. Rakennuskaaren vanhoja säännöksiä sikojen laskemisesta terhometsään ja paimenten määräämisestä luen omaksi ilokseni niiden selkeän ilmaisun takia.
2 §. Kamala laki. Laki kuntouttavasta työtoiminnasta. Se on ikävä esimerkki tarkoitushakuisesta laista, joka on säädetty poliittisista syistä kaunistamaan tilastoja.
Kuntouttavaa laissa on vain sen nimi. Sisällöltään se on laki palkattomasta pakkotyöstä.
Kauhulla odottelen lakiesitystä osallistavasta sosiaaliturvasta.
3. luku
Kuntajuristin elämästä
1 §. Mukavinta. Olin kymmenen vuotta Helsingin kaupunginhallituksen valmistelijana ja sihteerinä. Varsinaista juristin työtä se ei oikeastaan ollut, mutta hallinnon koukerot tulivat kyllä tutuiksi.
Nykyisin juukalaisena paikallispoliitikkona edessäni on sama tilanne. Alan koulutus ja pitkä työkokemus ovat iso etu, kunhan muistaa olevansa luottamushenkilö eikä sotkeennu valmisteluun.
2 §. Masentavinta. Tuntikausia kestävät kokoukset vaativat norsunnahkaista takapuolta ja märehtijän hermoja.
Juuri nyt, kunnallisena päättäjänä, masentavinta on kuntakentän näköalattomuus. Hallituksen räpiköinti kunta- ja sote-uudistuksen kanssa on lamaannuttanut kunnat epätietoisuuden valtaan.
4. luku
Maaseutujuristin elämästä
1 §. Hyvät hetket. Pienessä kunnassa ihmiset tuntevat ja tietävät toisensa.
Tutulta juristilta kysäistään mielipidettä ihan missä ja milloin vain.
2 §. Huonot hetket. Perjantai-iltana joku saattaa saada päähänsä kysyä neuvoa pitkään mieltään vaivanneeseen asiaan.
Keskustelu on tuolloin turhaa, koska kysyjä ei aamulla muista edes kysyneensä neuvoa. Siksi pidän puhelimen usein suljettuna viikonloppuisin.
5. luku
Bloggaamisesta
1 §. Parasta. Minulla on ilmeinen lukemisen ja sanomisen tarve.
Olen aina seurannut uutisia ja lukenut kaikenlaista laidasta laitaan. Nelisen vuotta sitten sisäinen koneeni ryhtyi imuroinnin lisäksi myös puhaltamaan. Sanat alkoivat pulputa, ja tekstiä syntyi.
2 §. Ikävintä. Joskus sataa törkyä niskaan. Sosiaalisessa mediassa rehottaa myös rasismi.
Vähäosaisten tylyä kohtelua koskevan kirjoituksen jälkeen blogini kommenttiosasto tukkeutuu aina hävyttömyyksistä ja sähköpostini tursuaa samaa tavaraa.
6. luku
Maassamuutosta
1 §. Maalta kaupunkiin. Muutto Juuasta Tampereelle opiskelemaan oli maalaispojalle iso askel. Sen jälkeen oli helppoa muuttaa ja sopeutua oikeastaan minne tahansa.
Nuorena sitä uskalsi myös ottaa riskejä. Panin kaiken yhden kortin varaan: irtisanoin itseni Maaningalta ja muutin Helsinkiin jo ennen oikeustieteellisen pääsykoetta. Se kannatti.
2 §. Kaupungista maalle. Vaikka viihdyinkin kaupungissa, niin jotakin siitä elämästä tuntui puuttuvan.
Kun pääosin Juuassa filmattu Markku Pölösen elokuva Kivenpyörittäjän kylä ilmestyi, niin tiesin että se puuttuva jokin oli Pohjois-Karjala.
Yhtenä kauniina päivänä sitten muutin takaisin tuttuihin vaaramaisemiin.
7. luku
Pienet suuret asiat
1 §. Mielimauste. Suolaa soppaan, ja sinappia hernekeittoon.
2 §. Herkkuruoka. Päätaloa siteeraten: kunhan on jotain ruuanromua.
3 §. Paras juoma. Vesi sellaisenaan – ja kahvijauhoon sekoitettuna.
4 §. Kaunein kukka. Päivänkakkara. Se on sananakin kaunis.
5 §. Väri ylitse muiden. Taidan suosia tumman eri sävyjä.
6 §. Rakkain romaani. Täällä Pohjantähden alla.
7 §. Elämän tarkoitus. Jos minulle kuoleman jälkeen tarjoutuu tilaisuus sen kysymiseen, menen kysyjien jonoon. Se on varmasti pitkä jono.
8 §. Lempilausahdus. Ei asiat niin mene etteikö ne jotenkin mene.
KUKA
Sakari Timonen
- Syntynyt 1957, Juuka
- Sosionomi (kunnallistutkinto) 1982, Tampereen yliopisto
- OTK 1989, Helsingin yliopisto
- Maaningan kunta, taloussihteeri 1982–1984
- Vantaan kaupunki, sosiaalivirasto, nuorisohuoltaja ja sosiaalitarkkaaja 1985–1987
- TVH, ylitarkastaja 1989–1990
- Helsingin kaupunki, apulaiskaupunginsihteeri 1990–1997
- Helsingin kaupungin rakennusvirasto, toimistopäällikkö 1998–1999
- Juridiikan sekatyömies 1999–
- Juuan kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsen 2013–
- Liuta jäsenyyksiä kuntien yhteistoimintaelimissä
- Oma blogi: Uuninpankkopoika Saku Timonen, sakutimonen.com
- Perhesuhteet: poikamies
- Harrastukset: kirjallisuus, luonto, kuntoilu
Teksti: Ari Mölsä
Kuvat: Karri Sutinen
