Näissä kolumneissa kirjoitan yleensä asiaa ajankohtaisista aiheista. Mutta nyt teen poikkeuksen, kirjoitan väliin kevennyksen.
Imperator Fredericus semper augustus antoi anno Domini 1231 Melfissä oikeudenkäyntisääntöjä sisältävän lain, quia cordi Nobis est officiales Nostros sine receptione aliqua personarum universis et singulis prompto zelo iustitiam ministrare. Kun olen kuullut, että lakimieskuntaan nykyään hyväksytään latinaa taitamattomiakin, jatkan vulgariter.
Fredari tahtoi, että tuomarit ahkeroivat. Hän velvoitti heidät olemaan aamusta iltaan asianosaisten käytettävissä. Jokaiselle oli tarjottava mahdollisuus puhua tuomarille ja käyttää hänen palveluksiaan hyväkseen, lukuun ottamatta välttämättömiä ruoka- ja nukkumisaikoja, Herran syntymäpäivää, pääsiäistä ja sunnuntaita sekä Maarian ja apostolien päiviä.
Haasteaika oli kaupungissa kolme päivää, maalla viisi ja syrjäseuduilla kahdeksan päivää. Vastineen antoaika oli kuusi päivää.
Tuomarin oli ratkaistava rikosasia kymmenessä päivässä, siviiliasia kahdessa kuukaudessa jutun vireille tulosta. Muutoksenhakuajaksi Fredari sääti 15 päivää.
Jos advokaatti toimi pitkäveteisesti, sakko hidastelusta oli 9 1/3 unssia kullassa.
Tällä perusteella keisari Fredrik II sai kunnianimen Stupor Mundi, maailman hämmästelemä.
Nykylukija, joka on tottunut salamannopeaan viestintään, tietenkin kummeksuu keisarin kovin pitkiä prosessuaalisia aikoja. Mutta hän joutui ottamaan huomioon silloiset huonot tiet ja hitaat hevoset.
Jos tuomioistuin nyt viivyttäisi rikosjuttua kymmenen päivää tai siviiliasiaa kaksi kuukautta, se olisi häpeä ja iltapäivälehtien etusivun juttu. Ja stupor mundi, minkä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on monesti todennut. Kädessäni on siitä esimerkki. Urakoitsija teki töitä liikeyritykselle ja laskutti. Kun laskua ei maksettu, se velkoi hintaa kanteella 27.4. Vastaaja ei vastannut kanteeseen sille asetetussa määräajassa. Yksipuolinen tuomio annettiin 18.10.
