Oikeuslaitoskeskustelu
Raimo Blomin vuonna 1970 julkaistu väitöskirja, joka käsitteli suomalaisten suhtautumista oikeuslaitokseen, herätti vilkasta keskustelua. Blom päätteli tutkimuksensa tulosten perusteella, että oikeudenkäytön tasapuolisuuteen ei luotettu. Hän katsoi, että esimerkiksi yhteiskunnallinen asema vaikutti kohteluun. Myös presidentti Kekkonen arvosteli Blomin teesien pohjalta oikeuslaitoksen toimintaa Lakimies-lehden haastattelussa ja kiinnitti huomiota epäluottamuksen syntyyn. Suomen Lakimiesliitto reagoi voimakkaasti presidentin haastatteluun. Silloinen Lakimiesliiton puheenjohtaja Sakari Sohlberg vastasi Kekkosen kritiikkiin lehdistötiedotteessa ilmaisemalla Lakimiesliiton erimielisyyden presidentin väitteistä. Lakimiesliitossa katsottiin, että Blomin ja Kekkosen väitteet ilmaisivat ennemmin yksittäisten ihmisten näkemyksiä kuin tieteellisen tutkimuksen tuloksia.
Järjestökentän muutokset
Oikeuslaitoskeskustelu vaikutti myös lakimiesten järjestökenttään. Vuonna 1970 elvytettiin toisen maailmansodan jälkeinen Suomen Demokraattiset Lakimiehet, joka piti Lakimiesliiton toimintaa liian oikeistolaisena. Yhdistyksen toiminnan elvyttämistä perusteltiin sillä, että Lakimiesliitto ei voinut puhua kaikkien erilaisia yhteiskunnallisia mielipiteitä edustavien lakimiehien puolesta. Demokraattisten Lakimiesten päätavoitteina oli tarjota vaihtoehto oikeus- ja yhteiskuntapolitiikkaan. Yhdistys painotti, että ei ollut ammattiyhdistystoiminnan sektorilla Lakimiesliiton kilpailija, mutta kritisoi Lakimiesliittoa kommenteissaan. Lakimiesliiton ja Demokraattisten Lakimiesten suhteet olivat jännittyneet paitsi yhteiskunnallisessa keskustelussa myös kansainvälisten suhteiden hoitamisessa. Esimerkiksi kongressien ulkomaisista vieraista käytiin kovaa kilpailua. Jyrkästä vastakkainasettelusta siirryttiin kuitenkin melko pian liennytykseen. Lakimiesliiton puheenjohtajana 1970-luvulla toiminut Matti L. Aho totesi haastattelussa vuonna 1992, että kilpailutilanne myös pakotti Lakimiesliiton aktivoitumaan ja tarkentamaan omaa linjaansa.
Edunvalvonnan piiri laajeni
Lakimiesliiton kolmannella toimintavuosikymmenellä ei käyty varsinaisia työtaisteluita. Sen sijaan edunvalvonnan piiri laajeni, kun liiton jäseniksi hyväksyttiin oikeustieteen opiskelijoiden yhdistykset Codex, Lex ja Pykälä vuonna 1965. Jäsenpiiri laajeni edelleen vuonna 1972, kun liiton jäsenyyttä koskevien sääntöjen 3 §:ää muutettiin niin, että jäseniksi pääsivät myös varanotaarit ja niin sanotut sekayhdistykset. Kolmannen toimintavuosikymmenen lopulla Lakimiesliittoon kuului kaikkiaan 26 yhdistystä.
Työmarkkinasuhteiden murros
Virkamiesten kannalta suuret työmarkkinapoliittiset mullistukset tapahtuivat vasta 1960–70-lukujen vaihteessa. Vuoden 1964 menettelytapalaki oli ensimmäinen askel kohti valtiotyönantajan ja virkamiesjärjestöjen välistä keskitettyä yhteistyötä, ja käännekohtana työmarkkinasuhteissa on pidetty vuoden 1968 vakauttamissopimusta eli Liinamaa I -sopimusta. Sopimusta seurannut tulopolitiikka perustui hallituksen ja työmarkkinaosapuolten yhteisymmärrykseen, ja tavoitteena oli pitkäjänteinen talous- ja palkkapolitiikka. Todelliseksi ammattijärjestöksi Suomen Lakimiesliiton katsotaan tulleen vuonna 1970, jolloin otettiin käyttöön nykyinen virkaehtosopimusjärjestelmä. Työmarkkinasuhteiden murros kiristi Suomen Lakimiesliiton sisäisiä ongelmia: yksityisen sektorin lakimiehet vieroksuivat kollektiivisen edunvalvonnan aktivoitumista ja Lakimiesliiton ammattijärjestöluonteen voimistumista. Tilanne ratkaistiin vuoden 1969 liittokokouksessa, jossa päätettiin, että ”pakkojäsenyys” poistetaan. Päätös jakoi liiton väkeä niin sanottuihin A- ja B-jäseniin, joista A-jäsenet kuuluivat Lakimiesliittoon ja sen jäsenyhdistykseen, B-jäsenet vain jäsenyhdistykseen.
Kansainvälinen yhteistyö kasvoi
Vuonna 1966 alkaneet lakimiesliittojen pohjoismaiset sihteerikokoukset johtivat Pohjoismaiden lakimiesliittojen yhteistyöneuvoston perustamiseen vuonna 1971. Kansainvälisiä kokouksia täydensivät ulkomaiset vieraat esimerkiksi Jyväskylän kulttuuripäivien oikeuspoliittisissa kongresseissa. Suhteet itään olivat myös tärkeät, ja erityisesti Suomen Demokraattiset Lakimiehet pyrkivät muodostamaan läheiset suhteet muihin samanhenkisiin järjestöihin.
Teksti: Alisa Kettunen ja Selja Tiilikainen
