V uodesta 1863 lähtien valtiopäivät ovat kokoontuneet Suomessa säännöllisesti.
Ne päättivät niin sanotun valtioyön, joksi kutsutaan aikaa Porvoon maapäivien 1809 ja vuoden 1863 säätyvaltiopäivien välillä, jolloin ei pidetty lainkaan valtiopäiviä. Tuolloin maata hallitsivat virkamiehet ilman valtiopäivien ohjausta.
Vuonna 1809 pidettiin Porvoossa säätyjen kokous, jota on kutsuttu nimillä maapäivät, herrainpäivät ja säätyvaltiopäivät. Kokous oli tärkeä, sillä tuolloin Suomi liitettiin Venäjän keisarikunnan autonomiseksi osaksi. Mutta varsinaiset valtiopäivät ne eivät olleet. Säätyjen perimmäisenä tehtävänä Porvoossa oli nimittäin antaa neuvoja keisarille,
ei tehdä päätöksiä eikä lakiesityksiä.
Vuoden 1863 valtiopäivät sen sijaan miellettiin lakia säätäväksi parlamentiksi, vaikka sen järjestäytymismuoto perustuikin vanhaan säätyrakenteeseen.
Mallia haettiin Ruotsista
Keisari Aleksanteri I lupasi Porvoon säätyjen kokouksessa säilyttää maassamme voimassa Ruotsin vallan aikaiset perustuslait, luterilaisen uskon ja säätyjen oikeudet. Sen jälkeen Suomea hallittiin vuoden 1772 hallitusmuodon ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuutuskirjan mukaisesti.
Valtiopäivien lähestyessä jouduttiin pohtimaan, minkälaisiin säännöksiin oli nojauduttava valittaessa valtiopäiväedustajia ja minkälaisia seremoniallisia määräyksiä oli noudatettava.
Kesällä 1862 lähetettiin juristi ja senaatin oikeusosaston jäsen Eugen von Knorring (1812–1874) Tukholmaan selvittämään, miten valtiopäivät oli Ruotsin vallan aikana järjestetty. Tehtävänä oli tutustua säädöksiin menettelytavoista ja asioiden käsittelystä sekä noudatettavista juhlamenoista, jotka olivat olleet voimassa Suomen ja Ruotsin valtioyhteyden aikana.
Suomi siis halusi tarkempaa selvitystä siitä, miten valtiopäivillä oli menetelty 1700-luvulla soveltaakseen menettelyä omiin valtiopäiviinsä 1863. Samanaikaisesti Ruotsissa tosin jo oltiin luopumassa säätyvaltiopäivistä ja siirtymässä kaksikamariseen edustuslaitokseen.
Valmistelutyötä jatkoi valtakunnallinen kokous, niin sanottu Tammikuun valiokunta, joka aloitti toimintansa 20. tammikuuta 1862. Tammikuun valiokuntaa on jopa pidetty eräänlaisena yksikamarisena tynkäeduskuntana.
Valiokuntaan kuului kaksitoista jäsentä kustakin säädystä, jotka järjestivät sitä varten edustajien vaalit. Kyseessä oli siis ainoa vaaleilla valittu edustajakokous Suomessa 1800-luvulla.
Suuri merkitys suomen kielelle
Valtiopäivätoiminnan alkaminen yli puolen vuosisadan tauon jälkeen paransi suomen kielen asemaa ja vauhditti myös lehdistön kehitystä. Valtiopäivät saivat kansalaiset monella tapaa aktivoitumaan poliittisesti. Asiaa vauhditti se, että yleisölle sallittiin pääsy säätyjen kokouksiin.
Suomen kielen asema vahvistui monilla tavoin. Keisari oli jo kesällä 1863 antanut Suomessa käskykirjeen, jonka mukaan suomen kieltä oli 20 vuoden sisään ”käytettävä täydellisesti, niin ylhäisimmissä kuin alamaisimmissa, Suomen opetus-, virka- ja oikeuslaitoksissa”. Valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa keisari antoi nimenomaisen käskyn, että saarna on pidettävä myös suomeksi.
Vuoden 1863 valtiopäivistä lähtien asiakirjat julkaistiin ruotsin ohella myös suomenkielisinä. Tulkkaus järjestettin molemmilla kielillä.
Useat eduskunnassa nykyisinkin noudatetut käytännöt ovat peräisin juuri näiltä, vuosina 1863–64 pidetyiltä valtiopäiviltä. Esimerkiksi puhemiesneuvosto ja lakivaliokunta perustettiin vuonna 1863.
Konsensusajattelunkin on katsottu kehittyneen tuolloin. Valtiopäivien päätösten tekemiseen tarvittiin vähintään kolmen säädyn hyväksyntä. Säädyt oppivatkin hyvin nopeasti, että kenenkään ei kannattanut toimia yksin, vaan aina tarvittiin muiden tukea. Vuonna 1863 tätä konsensusajattelua kutsuttiin ”yhteensovitusmenettelyksi”, säätyjen yhteisneuvotteluiksi. Valtiopäiville olivatkin tyypillistä jatkuvat neuvottelut, joissa ryhmät kohtasivat toisensa ja pyrkivät sopimaan yhteisistä esityksistä. Tämä vaati tietysti sovittelukykyä, maan edun asettamista oman tai ryhmäedun edelle.
Yksi esimerkki vuoden 1863 valtiopäivillä tehdyistä merkittävistä päätöksistä on kuntauudistus, jolloin kunnat erotettiin seurakunnista. Vähän myöhemmin annettiin kunta-asetus, joka loi perusteet kunnalliselle itsehallinnolle.
Juristit vuoden 1863 valtiopäivillä
Valtiopäiville kokoontui yhteensä noin 283 edustajaa. Heistä noin 165 oli aatelissäädyn, 33 papiston, 38 porvariston ja 47 talonpoikaissäädyn edustajaa. Kaikki edustajat olivat miehiä. Tiettävästi heistä ainakin 46 oli lakimiehiä, joista 11 edusti porvarissäätyä ja loput 35 aatelistoa. Lisäksi talonpoikaissäädyn sihteeri oli juristi.
Aatelissäätyä lukuun ottamatta edustajat valtiopäiville valittiin säätyjen omissa vaaleissa. Säätyedustajien valintaa valmisteltiin avoimissa kokouksissa, joista myös lehdistö kirjoitti. Ehdokkaat ja heidän kannattajansa ryhmittyivät aatteellisiksi liittoutumiksi, jotka muistuttivat nykyisiä puolueita.
Aatelissäädyssä oikeus osallistua valtiopäiville kuului jokaisen Ritarihuoneeseen hyväksytyn ja aateliskalenteriin kirjatun aatelissuvun päämiehelle, joka saattoi valtuuttaa tehtävään jonkun muun aatelismiehen. Monet aatelissäädyn edustajat olivat juristeja.
Papiston edustajat valittiin hiippa- ja rovastikunnittain toimitetuissa äänestyksissä, joissa äänioikeus oli kirkkoherroilla ja kappalaisilla. Arkkipiispa ja piispat nimettiin automaattisesti pappissäädyn valtiopäiväedustajiksi. Vuoden 1869 valtiopäiväjärjestyksessä pappissäädyn edustuksellisuus laajeni siten, että yliopisto sai kaksi edustajaa ja kunkin hiippakunnan oppikoulunopettajat edustajan. Tällöin pääsi myös pappissäädystä juristeja, lähinnä lainopin professoreita, valtiopäiville.
Porvariston edustajien vaalissa äänioikeutettuja olivat kaikki kauppa- ja käsityöläisammatin harjoittamiseen oikeuttaneen porvarinoikeuden haltijat, jotka asuivat tapuli- tai maakauppaa harjoittavassa kaupungissa. Äänioikeuden ja kunkin käytettävissä olevan ääniosuuden määrittely oli mutkikas toimenpide, eikä vaalikelpoisuussääntöjä aina noudatettu. Useat kaupungit valitsivat edustajaksi pormestarinsa, joka oli juristi.
Talonpoikaissäädyn vaaleissa muodosti tuomiokunta vaalipiirin, ja valitsijamiesten vaali toimitettiin yleensä pitäjänkokouksissa. Vaaliin osallistuivat perintö- ja rälssimaata omistavat talonpojat, kruununtilojen asukkaat ja virkatalojen vuokraajat. Äänten laskemisen perusteena pidettiin omistuksessa tai hallinnassa olevaa manttaalimäärää. Maanomistajalla, joka kuului muuhun säätyyn eli oli aatelinen, pappi taikka kaupungissa asuva porvari, ei ollut äänioikeutta.
Paraateja, juhlia ja tanssiaisia
Vuoden 1863 valtiopäivien rinnalla järjestettiin myös monia tapahtumia, joista suuri yleisökin pääsi osalliseksi. Valtiopäivien juhlamenoja varten annettiin jopa oma asetus.
Keisari saapui avaamaan valtiopäivät. Avajaiset pidettiin 18. syyskuuta 1863 Helsingin keisarillisessa palatsissa eli nykyisessä Presidentinlinnassa. Senaatti tilasi R. W. Ekmanilta avajaisista monumentaalisen taulun 3 000 ruplan hintaan.
Aleksanteri II:n patsas Senaatintorin keskellä on alun perin tehty vuoden 1863 valtiopäivien muistomerkiksi.
Kaupungissa nähtiin muutakin keisarillista loistoa, kuten paraateja ja juhlia. Valtiopäivätanssiaiset pidettiin uudessa Helsingin asemarakennuksessa. Kaupunki koristeltiin ja rämeinen Kluuvinlahden jäänne aseman tuntumassa peitettiin katseilta kuusirivistöllä.
Hyvin tärkeää oli myös se, että yleisö sai mahdollisuuden seurata valtiopäivien kulkua. Tavallinen rahvas pääsi seuraamaan tapahtumia myös lehtien sivuilta.
Porvoon kokouksen aikana vuonna 1809 maan ainoa sanomalehti Åbo Tidning ei kirjoittanut sanaakaan tapahtumista. Kun valtiopäivät kokoontuivat vuonna 1863, tilanne oli täysin toisenlainen. Valtiopäiväuutiset täyttivät ajoittain monen sanomalehden jokaisen sivun. Poliittisista kiistoistakin kirjoitettiin paikallislehdissä jo vuosi ennen valtiopäivien kokoontumista.
OTE ASETUKSESTA KOSKIEN VUODEN 1863 VALTIOPÄIVIEN JUHLAMENOJA
Suomen Suuriruhtinanmaan
Asetus-Kokous.
1863. No. 35.
Juhla-menot
Valtiopäiviä aljettaissa Helsingissä Syyskuun 15 päivänä 1863.
1 §.
Keisarillisen Majesteetin Armollisessa valtiopäivä-kutsumuksessa määrättynä päivänä löydyttää itsensä Senaatin Yleinen Esittelijä-sihtieri, joka silloin tulee toimittamaan Riikin-ilmoittajan virkaa, kahden Senaatin Protokolla-sihtierin taikka Kanslistan seurassa, Kenraali-Kuvernöörin luona, joka Keisarillisen Majesteetin puolesta antaa hänelle valtiopäivä-kuulutuksen, käskien kohta julistamaan valtiopäivät; jonka jälkeen Yleinen Esittelijä-sihtieri, samalla tavalla saatettuna, menee Senaatti-huoneesen ja sen isoilta portailta, joidenka edustalle komppania Suomen henkivartiaväestön tarkk’ampuja-pataljoonaa on soittokuntanensa asetettu, torvien soidessa julkisesti lukee valtiopäivä-kuulutuksen ruotsiksi ja suomeksi, kehotuksella kaikille maan Säädyille, että määrätyillä paikoilla ilmoittavat itsensä ylös pantavaksi ja valtuuskirjansa esille antavat.
LAKIMIEHIÄ VUODEN 1863 VALTIOPÄIVILLÄ
Vuoden 1863 valtiopäivät järjestettiin 15.9.1863–15.4.1864 välisenä aikana. Siitä on tarkempi selostus Lakimiesuutiset-lehden numerossa 8/2013. Tähän artikkeliin on koottu tietoja valtiopäiviin osallistuneista lakimiehistä.
Valtiopäiville kokoontui yhteensä noin 283 edustajaa. Heistä 33 papiston, 38 porvariston, 47 talonpoikaissäädyn ja noin 165 oli aatelissäädyn edustajaa. Kaikki edustajat olivat miehiä. Tiettävästi heistä ainakin 46 oli lakimiehiä, joista 11 edusti porvarissäätyä ja loput 35 aatelistoa. Lisäksi talonpoikaisäädyn sihteeri oli juristi.
Jokaisella neljästä säädystä oli oma puhemiehensä, jonka keisari oli valinnut säätyä kuulematta. Varatuomari, kunnallispormestari Isidor Rober Örn oli porvarissäädyn puhemies.
Aatelissäädyn edustajien tarkkaa määrää ei tiedetä. Siksi on epäselvä myös vuoden 1863 valtiopäivien edustajien kokonaismäärä.
Aatelissäädyssä oikeus osallistua valtiopäiville kuului jokaisen Ritarihuoneeseen hyväksytyn ja aateliskalenteriin kirjatun aatelissuvun päämiehelle, joka saattoi valtuutta tehtävään jonkun muun aatelismiehen. Ja tässä piilikin syy ongelmin. Aatelissäädyn edusmiehissä oli nimittäin vaihtuvuutta sukujen omien edustajien ja valtakirjaedustajien välillä, minkä vuoksi aatelissäädyn valtiopäiväedustajista ei vieläkään ole voitu koostaa yhtenäistä luetteloa. Samasta syystä alla oleva luettelo aatelissäätyä edustavista juristeista saattaa olla vajaa.
Aatelissääty aiheutti muutakin epäselvyyttä valtiopäivien osallistujamäärissä. Aatelissäädyn edustajia olisi saattanut näet olla paljon enemmänkin ellei lähes 110 sukua olisi jättänyt lähettämättä edustajaansa. Puuttuvat suvut olivat joko vieraantuneet Suomen poliittisesta elämästä tai niin vähäväkisiä, ettei iältään sopivia miehiä ollut käytettävissä.
Porvariston edustajien vaalissa äänioikeutettuja olivat kaikki kauppa- ja käsityöläisammatin harjoittamiseen oikeuttaneen porvarinoikeuden haltijat, jotka asuivat tapuli- tai maakauppaa harjoittavassa kaupungissa. Äänioikeuden ja kunkin käytettävissä olevan ääniosuuden määrittely oli mutkikas toimenpide, eikä vaalikelpoisuussääntöjä aina noudatettu. Useat kaupungit valitsivat pormestarinsa, joka oli juristi, edustajaksi.
Papiston edustajat valittiin vuoden 1863 valtiopäiville hiippa- ja rovastikunnittain toimitetuissa äänestyksissä, joissa äänioikeus oli kirkkoherroilla ja kappalaisilla. Arkkipiispa ja piispat nimettiin automaattisesti pappissäädyn valtiopäiväedustajiksi. Tämän vuoksi ei kyseisillä valtiopäivillä ollut juristeja edustajina, Mutta 1869 valtiopäiväjärjestyksessä pappissäädyn edustuksellisuus laajeni siten, että yliopisto sai kaksi edustajaa ja kunkin hiippakunnan oppikoulunopettajat edustajan. Tällöin pääsi myös pappissäädystä juristeja, lähinnä lainopin professoreita valtiopäiville.
Talonpoikaissäädyn vaaleissa muodosti tuomiokunta vaalipiirin ja valitsijamiesten vaali toimitettiin yleensä pitäjänkokouksissa. Vaaliin osallistuivat perintö- ja rälssimaata omistavat talonpojat, kruununtilojen asukkaat ja virkatalojen vuokraajat. Äänten laskemisen perusteena pidettiin omistuksessa tai hallinnassa olevaa manttaalimäärää. Maanomistajalla, joka kuului muuhun säätyyn, hän oli esim. aatelinen, pappi taikka kaupungissa asuva porvari, ei ollut äänioikeutta. Tämän vuoksi lakimiehiä ei ollut talonpoikaissäädyn edustajina.
Oheiseen luetteloon on koottu ne lakimiehet, jotka käytettävissä olevien tietojen mukaan ainakin toimivat edustajina vuoden 1863 valtiopäivillä. Luettelot on säädyttäin ja nimet aakkosjärjestyksessä. Kunkin lakimiesedustajan kohdalla on mainittu tärkeimmät tiedot hänen lakimiesuraltaan.
Porvarissäädyn lakimiesedustajat
Karl Gustaf Bergstedt (1807–1866) Oulun kaupungin edustaja. Tuomarintutkinto 1831. Varatuomari 1835. Toiminut pormestarina Kuopiossa 1844 alkaen ja Oulussa 1847 alkaen. Samalla Iin pitäjän maanjako-oikeuden puheenjohtaja 1851 alkaen.
Karl Fredrik Grönberg (1813–1865) Haminan kaupungin edustaja. Tuomarintutkinto 1836. Varatuomari 1839, Oikeusraatimies Haminassa 1843–65, ajoittain vt. pormestarina.
Berndt Erik Konstantin Hildén (1822–1892). Raahen kaupungin edustaja. Tuomarintutkinto 1845 Varatuomari 1849. Raahen pormestari 1854. Oulun läänin lääninsihteeri 1865.
Karl Magnus Holm (1819–1882) Porvoon kaupungin edustaja. Tuomarintutkinto 1844 Varatuomari 1849. Porvoon pormestari 1862.
Adolf Juselius (1814–1884) Loviisan kaupungin edustaja Tuomarintutkinto 1841. Varatuomari 1845. Loviisan pormestari 1851. Hovioikeudenasessorin arvonimi 1884.
Jakob Krank (1822–1899) Jyväskylän kaupungin edustaja. Tuomarintutkinto 1846 Varatuomari 1850. Oulun kämnerinoikeuden puheenjohtaja 1854. Jyväskylän pormestari 1862. Kemin tuomiokunnan tuomari 1869.
Jakob Mölsä (Mölsé) (1826–1882) Savonlinnan kaupungin edustaja. Tuomarintutkinto 1854. Varatuomari 1855. Savonlinnan kaupungin pormestari todennäköisesti 1855–1870. Viipurin hovioikeuden asessori 1870–71. Kuopion tuomiokunnan tuomari 1871 alkaen.
Gabriel Tengström (1801–1885). Pietarsaaren kaupungin edustaja. Tuomarintutkinto 1826. Varatuomari 1828. Viipurin läänin varalääninsihteeri 1836. Pietarsaaren pormestari 1836–1873.
Anton Johan Thermén (1819–1883) Hämeenlinnan kaupungin edustaja. Tuomarintutkinto 1842. Turun hovioikeuden ylim. notaari 1843. Varatuomari 1846. Hämeenlinnan pormestari 1847.
Carl Adolf Öhrnberg (1813–1877) Helsingin kaupungin edustaja, Molempien oikeuksien kandidaatti 1853 Varatuomari 1855 Oikeusraatimies Helsingissä 1855. Helsingin kunnallispormestari 1874 ja oikeuspormestari 1875.
Robert Isidor Örn (1824–1885), Viipurin kaupungin edustaja. Tuomarintutkinto 4.6.1847 Varatuomari 1849. Oikeusraatimies ja kunnallispormestari Viipurissa1852–1865. Kenraalikuvernöörinkanslian johtaja 1865. Senaatin oikeusosaston varapuheenjohtaja 1874–1877. Aateloitu 1876. Porvarissäädyn puhemies valtiopäivillä 1863–64.
Aatelissäädyn lakimiesedustajat
Fredrik Aminoff (1807–1880) Tuomarintutkinto 1828. Turun hovioikeuden ylim. notaari 1830. Senaatin oikeusosastossa ja prokuraattorintoimituskunnanssa eri tehtävissä 1832–1842.
Germund Gustaf Aminoff (1823–1908). Tuomarintutkinto 1843. Varatuomari 1846. Vaasan hovioikeuden eri tehtävissä Närpiön tuomiokunnan tuomari 1868–1897. Hovioikeudenneuvoksen arvonimi 187.
Johan Alfred Björkstén (1823–1873) Tuomarintutkinto 1845. Varatuomari 1849. Turun hovioikeuden eri tehtävissä 1850–1861. Asui sittemmin tilanomistajana Boen kartanossa Porvoossa. Vt. laamannina osassa Uudenmaan ja Hämeen laamannikuntaa. Hovioikeudenneuvos Turun hovioikeudessa 1868.
Berndt Gustaf Emil Blåfield (1816–1874). Tuomarintutkinto 1842. Varatuomari 1844. Suomen krenatööritarkk'ampujapataljoonan sotatuomari 1851. Suomen sotaväen ja luotsilaitoksen ylisotaoikeuden ylisotatuomari 1854. Jääsken tuomiokunnan tuomari 1968. Ylä-Satakunnan alaosan tuomiokunnan 1870.
Johan August von Born (1815–1878) Tuomarintutkinto.1834. Päätullijohtokunnan ylitirehtööri 1855. Valtioneuvos 1861. Kamariherra keisarillisessa hovissa 1865. Senaattori senaatin talousosastossa ja kansliatoimituskunnan päällikkö1865, maanviljelystoimituskunnan päällikkö 1866–1873. Vapaaherra 1864.
Karl Fredrik von Born (1813–1867) Tuomarintutkinto 1834. Varatuomari 1837. Senaatin oikeusosastossa eri tehtävissä 1839 alkaen mm protokollasihteeri 1846, isojakoasiain esittelijäsihteeri 1853.
Johan Gabriel von Bonsdorff (1795–1873). Molempien oikeuksien kandidaatti (MOK) 1816. MOL 1817 MOT Uppsala 1818. Eri tehtävissä Senaatin talousosastossa 1817–1844. Kamarineuvos 1833. Valtioneuvos 1844. Vapaaherra 1868.
Karl Johan Carpelan (1811–1893). Tuomarintutkinto 1834. Varatuomari 1838. Senaatin oikeusosastossa eri tehtävissä 1839–1862. Sotaviskaali Suomen ylisotaoikeudessa 1846 Turun ja Porin laamannikunnan vt. laamanni 1864–68. Maskun Odensaaren ja Könikkälän sääntöperintötilojen haltija.
Frans Richard de la Chapelle (1818–1871) Tuomarintutkinto 1839. Varatuomari 1841. Senaatissa kansliatoimituskunnan ja oikeusosaston eri tehtävissä 1842–1861. Turun hovioikeuden apujäsen 1856–57. Senaattori oikeusosastossa 1868. Senaatin prokuraattori 1870. Vapaaherra isänsä kanssa 1856.
Frans Ivar Edelheim (1804–1884) Tuomarintutkinto 1824. Senaatin talousosaston eri tehtävissä 1825–1844. Senaatinkamreerin arvonimi 1842. Kamaritoimituskunnan kamreeri 1844. Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja 1856–1858. Senaattori talousosastossa 1858, kamaritoimituskunnan päällikkö 1865–1867.
Karl Johan Edelsköld (1831–1879) Tuomarintutkinto 1855. Varatuomari 1857. Senaatin prokuraattorintoimituskunnan kopisti 1861. Turun hovioikeudessa eri tehtävissä 1862–1868. Sanomalehtimies. Omisti Paraisten Muddaisen.
Adolf Grotenfelt (1828–1892) Molempien oikeuksien kandidaatti 1852. Varatuomari 1854. Senaatin oikeusosastossa eri tehtävissä 1854–1859. Viipurin hovioikeuden asessori 1867, hovioikeudenneuvos 1869, samalla Suomen vankiloiden tarkastaja 1867. Vankeinhoitohallituksen ylitirehtööri 1881–1891.
Johan William Forsman (1788–1883) Tuomarintutkinto 1808. Hän toimi senaatin oikeusosaston jäsenenä, eri tuomiokuntien tuomarina sekä Vaasan hovioikeuden presidenttinä. Hänet korotettiin aatelisäätyyn vuonna 1856. Toimi valtiopäivillä puhemiesneuvoston jäsenenä.
Fridolf Linder (1823–1896) Tuomarintutkinto 1846. Kenraalikuvernöörin palveluksessa 1855–1856. Sotakamreeri 1855. Vapaaherraksi isänsä kanssa 1859. Kamariherra 1876. Hovimestari keisarillisessa hovissa 1885. Hän peri Mustion sääntöperintötilan ja ruukin 1863 sekä rakennutti Mustion linnan.
Karl Gustaf Johan Mellin (1831–1865). Tuomarintutkinto.1855. Varatuomari 1858. Senaatin prokuraattorintoimituskunnassa ja oikeusosastossa eri tehtävissä.
Clas Herman Molander (1817–1897) Tuomarintutkinto 1843, Molanderin virkaura valtionhallinnossa kesti yli 50 vuotta. Hän toimi mm Senaatin talousosastossa. Keisarin kanslian ja Suomen valtiosihteerinvirastossa, Suomen kenraalikuvernöörinkanslian johtajana, Hämeen läänin kuvernöörina sekä Senaattorina senaatin talousosastossa.. Omista ansioistaan hänet aateloitiin 1863 ja korotettiin vapaaherraksi 1887.
Robert Montgomery (1834–1898) Molempien oikeuksien kansidaatti (MOK) 1863. MOL 1869. MOT 1869. Yliopiston siviililainopin ja roomalaisen oikeuden professori 1870. Senaatin prokuraattori 1882. Vaasan hovioikeuden presidentti 1886. Senaatin oikeusosaston jäsen 1887–1890. Suomen asiain komitean jäsen Pietarissa 1888–91.
Karl Fredrik Munck (1819–1900). Tuomarintutkinto 1843. Varatuomari 1845. Turun hovioikeudessa eri tehtävissä 1851-1868. Raaseporin itäisen tuomiokunnan tuomari 1868, Ylä-Satakunnan alisen tuomiokunnan tuomari1874, Tyrvään tuomiokunnan tuomari 1885. Hovioikeudenneuvoksen arvonimi 1877.
Reinhold Peter Nasacken (ent Nassokin) (1831–1885). Tuomarintutkinto 1853. Varatuomari 1857. Senaatin talousosastossa ja sotilastoimituskunnassa eri tehtävissä 1854–1873. Samalla Suomen kaartin vt. sotatuomari 1859–85.
Axel Gustaf August Palmfelt (1804–1876) Tuomarintutkinto 1827. Varatuomari 1833. Tilanomistaja Luopioisten Kantolassa.
Fredrik Josef Pipping (1823–1885). Tuomarintutkinto 1844. Varatuomari 1847. Suomen kaartin varasotatuomari 1849. Senaatin yleisen kanslian ja kansliatoimituskunnan eri tehtävissä 1850–1865. Asianajaja Helsingissä. Omisti Tammisaaren Ängholmin vuodesta 1869.
Johan Fridolf Pipping (1820–1906) Tuomarintutkinto 1843. Varatuomari 1847. Senaatin oikeusosaston eri tehtävissä 1851–1881. Samalla Suomen Pankin asiamies 1854–60.
Lars Olof Prytz (1793–1868). Tuomarintutkinnon suorittamisajasta ei tietoa. Turun hovioikeuden auskultantti 1814. Turun hovioikeuden ylim. notaari 1816. Senaatin talousosastossa ja kansliatoimituskunnassa eri tehtävissä. Leimapaperikonttorin kamreeri 1845–1866. Kamarineuvos 1859.
Kristian Adolf Verner von Rehausen (1803–1878) Tuomarintutkinto 1822. Työskennellyt mm. Turun hovioikeudessa, Senaatin talousosastossa ja yleisessä kansliassa. Samalla Suomen vaihto-, laina- ja talletuskonttorin asiamies 1830. Uudenmaan läänin lääninsihteeri 1841–1877. Laamannin arvonimi 1859.
Otto Reinhold af Schultén (1798–1884) Molempien oikeuksien kandidaatti Uppsalassa1819. Muuutti Suomeen 1819. Työskennellyt mm yliopiston kanslerinsihteerinä, senaatin talousosaston jäsenenä , Viipurin hovioikeuden presidenttinä. 1854–63 sekä senaattorina senaatin oikeusosastossa 1863, oikeusosaston varapuheenjohtajana 1865–1874.
Göran Erik Axel Silfverhjelm (1830–1888) Tuomarintutkinto 1854. Varatuomari 1858. Senaatin prokuraattorintoimituskunnassa ja oikeusosatossa eri tehtävissä.. Piikkiön ja Halikon alaosan tuomiokunnan tuomari 1870 alkaen. Piikkiön tuomiokunnan tuomari 1877–1887.
Gustaf Adolf Spåre (1816–1878). Tuomarintutkinto 1838. Varatuomari 1841. Senaatin talousosastossa ja kansliatoimikunnassa eri tehtävissä eri aikoina. Hämeen ja Uudenmaan läänin eri tehtävissä eri aikoina.. Ylä-Satakunnan keskisen kihlakunnan kruununvouti 1860–1861. Kollegiasessori 1861. Lempäälän maanjako-oikeuden puheenjohtaja 1869. Omisti Pirkkalan Valkilan.
Karl Vilhelm Spåre (1815–1893). Tuomarintutkinto 1839. Varatuomari 1842. Hämeen läänin vt. varalääninsihteeri 1845–47. Tilanomistaja ja maanviljelijä Pirkkalan Haikassa. Ylä-Satakunnan yläosan tuomiokunnan vt. tuomari 1857. Janakkalan tuomiokunnan tuomari 1862–1891.
Johan Reinhold Taube (1823–1898) Tuomarintutkinto 1846. Varatuomari 1850. Senaatin oikeusosaston ylim. kopisti 1851, kansliatoimituskunnan kopisti 1853–1858. Kamarijunkkari Venäjän hovissa 1864, kamariherra 1880. Hovimestarin arvonimi 1885. Tenholan Prästkullan sääntöperintötilan haltija.
Carl Gustav Teetgren (1787–1865) Tuomarintutkinto 1808. Hallituskonseljin (senaatin) oikeusosaston eri tehtävissä 1811–32, samalla talousosaston valtiovaraintoimituskunnan apulaisesittelijäsihteeri 1823–29.
Edvin Gideon Wasastjerna (1824–1877). Molempien oikeuksien kandidaatti 1851. Varatuomari 1853. Senaatin talousosastossa, kansliatoimikunnassa, kamaritoimituskunnassa ja sotilastoimikunnassa eri tehtävissä 1854–1861. Samalla Uudenmaan läänin vt. lääninkamreeri 1856–57 sekä Suomen maalaisten paloapuyhtiön sihteeri ja asiamies 1858.
Jakob Viktor Wasastjerna (1819–1895.). Tuomarintutkinto 1841. Varatuomari 1844. Vaasan hovioikeudessa eri tehtävissä 1850–1890. Senaattori senaatin oikeusosastossa 1869–1890.
Alexander Bernhard von Weissenberg (1822–1901) Tuomarintutkinto 1844. Varatuomari 1847. Viipurin hovioikeudessa eri tehtävissä. Senaattori senaatin oikeusosastossa 1885. Senaatin prokuraattori 1886–1890.
August Reinhold von Willebrand (1829–1896.). Tuomarintutkinto 1854. Senaatin talousosastosssa eri tehtävissä. Tullin eri tehtävissä kuten tullinhoitajana ja piiripäällikkönä Uudenkaupungisssa, Turussa, Porissa ja Helsingissä.
Herman Georg Maria Wärnhjelm (1808–1882). Tuomarintutkinto 1827. Varatuomari 1830. Vaasan hovioikeudessa eri tehtävissä 1834–1874. Viipurin hovioikeuden varapresidentti 1874–1877.
Talonpoikaissäädyn sihteerinä lakimies
Vuoden 1893 valtiopäivillä oli talonpoikaissäädyn sihteerinä lakimies.
Olof Johan Ekström (1819–1885). Tuomarintutkinto.1841. Varatuomari 1844. Vaasan hovioikeuden kanslisti 1848, aktuaari 1853. Vaasan läänin lääninsihteeri 1853–1884. Laamannin arvonimi 1864. Valtioneuvos 1884.
Teksti: Ritva Juntunen
Lähteet :
Ahmas , Pertti: Oikeudenkäynnin yhdenmukaistaminen 1800-luvulla. Oikeushistoriallinen tutkimus kämnerin-, laamannin- ja ritari- syynioikeuksien lakkauttaisesta.
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/18349/oikeuden.pdf?sequence=2
Alla armahan lakimme – Valtiopäivät 1863–1864. Tuottajana Kansallisarkisto yhteistyössä maakunta-arkistojen ja Eduskunnan kirjaston kanssa. http://www.nuorteneduskunta.fi/fi/1863R.W.
Ateneum: R.W. Ekman: Keisari Aleksanteri II julistaa vuoden 1863 säätyvaltiopäivät avatuiksi, 1863–65.
http://www.ateneum.fi/fi/rw-ekman-keisari-aleksanteri-ii-julistaa-vuoden-1863-säätyvaltiopäivät-avatuiksi-1863–65
Edusmiehet kartalla. Nuorten eduskunta.
http://www.nuorteneduskunta.fi/fi/ekstra-edusmiehet-kartalla > Näytä suurempi kartta. Vasemmassa palkissa ovat edustajat valtiopäivillä 1863–64 säädyttäin.
Helsingin yliopisto. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852.
http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/
Keisarivierailu vauhditti yhteiskunnan muutosta.
http://oppiminen.yle.fi/historia-suomi/valtiopaivat-vuonna-1863/keisarivierailu-vauhditti-yhteiskunnan-muutosta
Turja, Timo: Vuoden 1863 valtiopäivien 150 -vuotisjuhlat vuonna 2013. http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=ns10013125852168&cmd=download
Wikipedia: Säätyvaltiopäivät 1863.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Säätyvaltiopäivät_1863
