Vuoden 1812 alussa astui voimaan päätös niin sanotun Vanhan Suomen liittämisestä Suomen suuriruhtinaskuntaan Viipurin lääninä. Samana vuonna Helsingistä tuli Suomen pääkaunki. Molemmissa tapahtumissa oli mukana vaikuttamassa suomalainen lakimies ja kreivi Robert Henrik Rehbinder (15.7.1777–8.3.1841).
Upseeri ja lakimies
Rehbinder kuului Westfalenista 1200-luvulla Ruotsiin ja Suomeen tulleeseen aateliseen sukuun. Robert Henrik Rehbinderin isä oli majuri ja vapaaherra Reinhold Johan Rehbinder. Äiti oli laamanni E. J. af Palénin tytär Christina Margaretha.
Rehbinder sai upseerin ja lakimiehen koulutuksen. Hän erosi 1795 armeijasta päästyään auskultantiksi Turun hovioikeuteen. Hän sai kihlakunnantuomarin arvon 1805, toimi Turun hovioikeuden apujäsenenä ja nimitettiin hovioikeudenasessoriksi 1807.
Rehbinder solmi 1805 avioliiton Anna Elisabet Charlottan, Ruotsin kuninkaan henkilääkärin Anders Hedenbergin tyttären kanssa.
Suomen asioiden hoitaja
Loppuvuodesta 1808 Rehbinder oli Turun hovioikeuden edustajana Pietariin matkustaneessa Suomen lähetyskunnassa. Hän kirjoitti tuolla matkalla tekemistään havainnoista seuraavasti:
“Turhaan me johdatimme mieleemme, että vielä astuimme Suomen mannerta ja että ne olennot, joiden keskellä me liikuimme olivat vanhoja veljiä… Kaikki oli muuttunut tahi oikeammin näytti meistä muuttuneelta, kaikki, tavat, puvut, opetus, ajatustapa, ja vielä kielikin, jota puhuivat, oli jotain sekasotkua jota tuskin ymmärsimme… Näimme, ettei suomalaisesta kansallisluonteesta ollut enää jälkeäkään jäljellä…”. *
Suomen asioihin Rehbinder pääsi vaikuttamaan monella tapaa toimiessaan Suomen suuriruhtinaskunnan valtiosihteerinä ja ministerivaltiosihteerinä vuosina 1811–1841. Hän oli Suomen suuriruhtinaskunnan alkuajan korkeimpia virkamiehiä.
Ruotsille kuulunut osa Suomesta liitettiin Venäjän keisarikuntaan vuosina 1808–1809. Samalla ryhdyttiin puuhaamaan niin sanottua Vanhan Suomen liittämistä muun Suomen yhteyteen. Lopullisesti päätös liittämisestä Suomen suuriruhtinaskuntaan sinetöityi keisari Aleksanteri I:n vuoden 1811 lopulla antamalla dekreetillä eli käskykirjeellä. Liitos astui voimaan vuodenvaihteessa 1812. Vanhan Suomen alue muodosti siitä lähtien Viipurin läänin.
Helsingissä viisi nimikkokatua
Aleksanteri I määräsi Helsingin Suomen pääkaupungiksi kirjeessään 8.4.1812. Hän halusi Suomen pääkaupungin lähemmäksi Pietaria ja kauemmaksi Ruotsista. Carl Ludvig Engel valittiin suunnittelemaan Helsingin keskusta uudelleen vuoden 1808 palon jäljiltä. Rakennustöiden toinen johtaja oli helsinkiläinen Ehrenström. Ylin valvoja oli kuitenkin kenraalikuvernööri Steinheil, jonka kiinostus kohdistui pääasiassa venäläisen varuskunnan rakentamiseen.
Mutta Helsingin pääkaupunkirakentamista pystyi Pietarista käsin valvomaan myös valtiosihteeri Rehbinder, joka oli keisarin luottomies. Rehbinderin ansiona pidetään sitä, että Helsingistä rakennettiin nimenomaan pääkaupungin näköinen.
Tästä kiitoksena Rehbinderillä oli Helsingissä enimmillään viisi nimikkokatua. Näistä jäljellä ovat Iso Roobertinkatu ja Pieni Roobertinkatu sekä Rehbinderintie. Lisäksi nykyisen Mannerheimintien eteläosa oli 1800-luvulla nimetty Rehbinderin mukaan kahdella nimellä eli Itäiseksi ja Läntiseksi Heikinkaduksi (Henriksgatan). Vuonna 1942 katu nimettiin Mannerheimintieksi.
* R. H. Rehbinder, Souvenirs de ma vie. Kansallisarkisto. Suomennos J. R. Danielson-Kalmarin teoksesta Viipurin läänin palauttaminen muun Suomen yhteyteen, 1911, s. 59–60.
