Umarellit

Opin tänään uuden sanan: Umarell. Kyseessä on italialainen termi, joka kuvaa eläkeikäisiä miehiä, jotka viettävät aikaansa seuraamalla rakennustyömaita.

He seisovat kädet selän takana, tarkkailevat työn etenemistä ja tarjoavat mielellään neuvoja työntekijöille – yleensä ilman, että kukaan niitä pyytää. Sana juontaa juurensa Bolognan alueen murteesta ja tarkoittaa kirjaimellisesti ”pientä miestä”.

Nämä hahmot ovat Italiassa työmaiden vakiokalustoa, mutta myös Suomessa tunnistamme tämän ihmistyypin: beige päällystakki, vanhanmallinen lakki, hieman kumara mutta eteenpäin nojaava ja valpas olemus.

He ovat valmiina antamaan ohjeita ja kommentteja, usein täysin tuntemattomillekin. Heidän olemuksessaan on jotain samaan aikaan sekä ärsyttävää että hyvin sympaattista.

Työelämässä (ja erityisesti juridisella alalla) umarelleja tapaa yllättävän paljon. Monilla on mielipide siitä, mitä meidän tulisi opiskella, mihin erikoistua ja miten ammattiamme harjoittaa.

Lakialan umarellit jakavat neuvojaan auliisti, vaikka maailma ympärillämme muuttuu ennennäkemättömällä vauhdilla. Hyvää tarkoittavat ohjeet eivät välttämättä ole enää ajankohtaisia tai relevantteja nykyisessä nopeasti kehittyvässä ympäristössä.

Monilla on mielipide siitä, mitä meidän tulisi opiskella, mihin erikoistua ja miten ammattiamme harjoittaa.

Mistä sitten tiedämme, kenen neuvoja kannattaa kuunnella? Itse arvostan sellaista neuvontaa, joka perustuu aitoon kokemukseen ja osaamiseen. Jos joku on oikeasti tehnyt saman asian aiemmin – perustanut yrityksen, toiminut samalla juridisella alalla tai hypännyt pää edellä kympistä – hänen näkemyksensä ovat arvokkaita.

Ilman konkreettista kokemusta neuvojen antaminen on kuin seisoisi työmaan reunalla kädet selän takana, tietämättä mitä oikeasti tapahtuu. Umarell onkin sukua kamppailulajeista tutulle keyboard warriorille, joka jakaa ammattiottelijoille auliisti neuvoja käytyään Krav Magan peruskurssin.

Ilman konkreettista kokemusta neuvojen antaminen on kuin seisoisi työmaan reunalla kädet selän takana, tietämättä mitä oikeasti tapahtuu.

Toinen asia, joka vakuuttaa minut, on se, jos joku myöntää ettei tiedä. Kyky myöntää epävarmuuus tulevaisuuden suhteen on usein merkki siitä, että henkilö pystyy käsittelemään asiaa useammasta eri näkökulmasta.

Tulevaisuus ei useinkaan muistuta menneisyyttä. Me emme pysty tietämään sitä, miltä tulevaisuus näyttää. Voimme silti tehdä perusteltuja arvioita ja olla optimistisia tulevaisuuden suhteen.

Jos joku tietää varmaksi jonkin asian, joka tapahtuu tulevaisuudessa – oli se sitten tekoälyn nousu juristialalla, auskultoinnin merkitys urakehitykselle tai se, miten työkonetta kuuluu ajaa – hälyytyskellojen tulisi soida. Selkeä umarell.

Ehkä kyseessä on myös ammatitauti: juristiammatti tekee meistä tietyllä tapaa kaikkien alojen asiantuntijoita. Olemme tottuneet neuvomaan asiakkaitamme moninaisissa asioissa, joten neuvomisen tarve saattaa jäädä päälle myös työtehtävien ulkopuolella. Jaamme neuvoja ystäville, perheelle tai jopa tuntemattomille – joskus pyytämättäkin.

Kaikkeen neuvomiseen kannattaa suhtautua terveellä kriittisyydellä, myös tähän kolumniin. Ehkä sisäinen umarell on ottanut vallan kirjoittaessani näitä ajatuksia.

Kaikkeen neuvomiseen kannattaa suhtautua terveellä kriittisyydellä, myös tähän kolumniin.

Beige takki, lätsä kaljun peittona, kädet rennosti selän takana. Ensin muutama tunti maailman menoa tarkkaillen ja tarvittaessa neuvoja tarjoten, sitten kiireetön kahvi läheisessä kuppilassa.

Kuulostaa itse asiassa aika hyvältä.

Ehkä meillä kaikilla on jotain opittavaa näiltä hahmoilta: voimme pysähtyä hetkeksi, tarkkailla ympäröivää maailmaa ja jakaa kokemuksiamme.

Tärkeää on kuitenkin tehdä se nöyrästi, ymmärtäen oman tietomme rajallisuuden ja arvostaen toisten näkemyksiä.

Kirjoittaja on CEO, Dot., Antti Innanen, antti@dot.legal