Olli Norroksen työpöydällä Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksessa notkuu pinoittain tiiliskiven paksuisia kirjoja. Lainoja on kertynyt kirjastosta niin paljon, että Norros voisi todennäköisesti perustaa oman sopimusoikeuteen erikoistuneen sivukirjaston.
Vapaata pöytäpinta-alaa ei juuri ole. Norros kertoo, että se korreloi tutkimuksen etenemisen kanssa: mitä enemmän kirjapinoja, sitä pidemmällä tutkimus on. Nyt ollaan selkeästi loppusuoralla.
– Valmistumassa on vahingonkorvausvelan vanhentumista koskeva tutkimus. Se lähti vähän käsistä, Norros selittää.
Alun perin tutkimuksesta piti tulla vain artikkeli, mutta sitten kävi kuten Norrokselle usein käy. Tutkija innostui aiheesta, uppoutui siihen täysin ja nyt valmistumassa on yli kolmesataasivuinen monografiatutkimus.
– Ison kirjan laatiminen on sellaista työtä, josta tykkään. Siinä on vähän samaa rakentelufiilistä kuin lapsena oli Legoissa. Jaksan hioa rakennetta loputtomiin ja nautin siitä, että saan tuottaa jotain valmiiksi asti.
Seuraavat projektit ovat jo mielessä.
– Ensi vuonna kirjoitan urheiluoikeuden oppikirjaa toisen kirjoittajan kanssa, mutta jollakin aikajänteellä aion tehdä isomman tutkimuksen velan vanhentumisesta. Siitä on viimeksi tullut perusteellisempi tutkimus vuonna 1938 ja kyseessä on kuitenkin perusaihe, josta jonkun pitäisi tehdä hard core -tutkimus, Norros kaavailee.
Urheilun itsesääntely kiinnostaa
Norroksella on takana puolitoista lukuvuotta Helsingin yliopiston urheiluoikeuden professorina. Se on ollut kiireistä aikaa, sillä professuurin alkaessa Norros sai vaimonsa kanssa pienen pojan.
– Nyt teen aika tiukasti virka-aikaa, mutta ei vapaa-aikaa paljon jää. Pidin kolme viikkoa isyyslomaa, vaikka olisi voinut pitää enemmänkin. Toisaalta yliopiston virkatilanne on se, että jos täällä haluaa varmistaa säilymisensä, on hankala irroittautua.
Norros kertoo, että Suomessa urheiluoikeuden kenttä on paljon pienempi kuin maailmalla.
– Kansainvälisesti urheiluoikeus on isompi ala, varsinkin sellaisissa maissa, joissa on urheiluteollisuutta: Keski-Euroopassa jalkapalloa ja Pohjois-Amerikassa on omat lajinsa. Aina kun talous pyörii joidenkin asioiden ympärillä, tulee lisää juridiikkaa.
Urheiluoikeudessa kiinnostavinta on Norroksen mielestä urheilun organisointi, eli se, miten lajiliitot ja urheilun itsesääntely toimivat. Urheilujärjestöt antavat säännöt, joita pelaajat noudattavat, mutta järjestöillä ei ole todellista sääntelyvaltaa. Kuitenkin jos urheilija rikkoo esimerkiksi anti-dopingsääntöjä, liitto voi asettaa urheilijan kilpailukieltoon ja näin rajoittaa tämän elinkeinotoimintaa.
– Se kiinnostava piirre urheiluoikeudessa on, että kun alalla ei ole suoraan urheilua koskevaa juridiikkaa, paljon ennakkoratkaisuja ei ole. Kuitenkin alalla sovelletaan yleisiä velvoiteoikeuden ja muiden alojen oppeja.
Monet urheiluoikeuden aiheista, kuten dopingsotkut ja sopupelijupakat, ovat varsin mediaseksikkäitä.
– Laajaa yleisöä urheilujuridiset aiheet voivat kiinnostaa jopa enemmän kuin velan vanheneminen, Norros naurahtaa.
Saavutukset eivät ole itseisarvo
Vaikka lakimiehiä Norroksen suvussa riittää, ei ollut lainkaan selvää, että Olli Norros lähtisi itse lukemaan oikeus-tieteitä. Lukion jälkeen nuori mies haaveili armeijaurasta.
– Menin varusmiespalveluksen aikana niin pitkälle kuin voi ja katsoin ne kortit loppuun. Mukana oli ehkä nuoren pojan soturiromantiikkaa. Näin kuitenkin, että on se aika rajoittunut maailma. Koko työ on varautumista siihen, mitä ei toivota koskaan tapahtuvan.
Hetken aikaa Norrosta kiinnosti myös poliisin ammatti. Norroksen äiti, joka oli toiminut psykologina, valisti poikaansa ja kertoi, että jos poliisin työssä haluaa edetä pidemmälle, on oltava lakimies. Pelkällä poliisilinjalla ei pääsisi yhtä pitkälle.
– Suvun lakimiestausta tuli vastaan kun tajusi, että siinä ammatissa toimii aika mukavia ihmisiä.
Armeijassa Norros tapasi kaverin, joka oli pyrkimässä oikeustieteelliseen opiskelemaan. Norros päätti itsekin hakea, ja pääsi sisään ensi yrittämällä.
Norros on saavuttanut paljon nuorella iällä. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2007 aiheenaan sopimusketjut ja sai dosentin nimikkeen kolme vuotta myöhemmin. Professuurin hän nappasi 33-vuotiaana. Saavutukset eivät ole Norrokselle kuitenkaan itseisarvo.
– Tunnen vastenmielisyyttä ura-ajattelua kohtaan. Ajattelen itse, että olen toiminut intohimosta aiheeseen. Mielenkiintoiset aiheet ja innostus ovat vieneet mukanaan. Minua eivät inspiroi ulkopuoliset haasteet, vaan itse luominen, Norros kuvailee.
Professori kertoo esimerkin: Norros pelasi nuorempana tietokonepelejä ja 90-luvulla markkinoille tuli ”räiskintä-peli” nimeltä Doom. Sen erityispiirteisiin kuului, että tietyillä työkaluilla peliin pystyi rakentamaan itse uusia tasoja.
– Jos pelaa peliä, jonka joku muu on tehnyt, se voi olla vähän aikaa kivaa. Todellinen innostus tuli siitä, että voi itse ruveta luomaan peliä.
Opetuksen innokas kehittäjä
Juuri uuden luominen ja uudistaminen innostavat Norrosta opettajana. Nuori professori on luonut ennakkoluulottomasti erilaisia tapoja opettaa juridiikkaa. Panostus on huomattu, sillä Norros sai tiedekuntansa kannustuspalkinnon vuonna 2013.
– Minulla on hemmetisti ajatuksia siitä, miten oikeustieteen opetusta pitäisi kehittää. Opetukseen täytyy asennoitua niin, että se kehittyy. Se, että tekee keskivertosuorituksen, ei ole hyväksyttävä asenne.
Norros on luonut oman opetuskonseptinsa. Oikeustapauskursseilla lähestymistapa on opiskelijoita mahdollisimman paljon aktivoiva. Ryhmät saavat omat caset, joissa ratkaisu muodostetaan opiskelijoiden kesken. Opettaja vain ohjaa keskustelua oikeaan- suuntaan. Pääosassa on siis tiedon hankkiminen ja soveltaminen, ei pänttääminen. Norros on saanut kehittää formaattia muiden professorien tuella, mistä hän on kiitollinen.
– Perinteisesti oikeustieteen opetus on ollut luentopainotteista. Joku kertoo, että näin asiat ovat, jengi istuu ja kuuntelee. Minun ja aika monen muunkin mielestä se ei ole kauhean tehokasta. Opettajalla on todella vähän aikaa opiskelijaa kohden. Jos opiskelijat saadaan keskustelemaan töistä keskenään, se on iso voimavara.
Kun Norros huomasi, että opiskelijat eivät tahdo käydä väitöstilaisuuksissa, vaikka niistä voisi saada innoitusta jatko-opintoihin, hän järjesti väitöstilaisuuksia edeltäviä ”kisastudioita”, joissa asiantuntija piti alustuksen väittelyn aiheesta ja pohti yleisön kanssa, millaisia asioita väittelijä ja vastaväittäjä mahdollisesti nostaisivat esiin.
Norros on professuurinsa aikana perustanut yliopistolle myös uuden liikejuridiikan tutkijalinjan, josta Norros palkittiin tänä vuonna Lakimiesliiton ensimmäisellä Vuoden opetusteko palkinnolla. Monilla opiskelijoilla saattaa olla todellisuutta ankeampi kuva jatko-opinnoista, joten Norros pyrkii pitämään linjan koulutuksen mahdollisimman käytännönläheisenä. Norros myös haluaa, ettei kukaan jää ilman palautetta.
– Työn laatimisvaiheessa perustetaan opiskelijoiden sparrausryhmiä, joiden täytyy kokoontua ainakin kerran ennen työn esittämistä, esitellä tekstistä raakaluonnos ja antaa keskenään palautetta. Tutkijalinjalla se toimi hyvin. Yllätti, miten tällaista ei ole ennen käytetty tiedekunnassa.
Tutkimusaikaa täytyy puolustaa
Tutkimus ja kirjoittaminen ovat Norrokselle työn tärkeimmät asiat, mutta hän on huomannut, että tutkimustyö voisi helposti jäädä muiden tehtävien jalkoihin. Norros sanoo, että kiltimpi ja kaikkeen suostuvainen ihminen olisi voinut ajautua sivupoluille.
– Kaikki myöntävät, että tutkimuksen tekeminen on hyvin keskeinen tehtävä, mutta kun on virassa, syliin tungetaan kaikkea muuta, kuten hallintoa: pitäisi olla aktiivinen tutkimusrahoituksen hankkimisessa ja kansainvälisen yhteistyön järjestämisessä. Tutkimukseen ei kiinnitetä huomiota, mutta kun määräaikaisuus loppuu, sitten katsotaan, mitä meriittejä on.
Ja kun virka on määräaikainen, julkaisuilla on todellista painoarvoa, jos mielii jatkaa virassaan. Norros on puolustanut omaa tutkimusaikaansa hanakasti ja pyrkii joka iltapäivä käyttämään muutaman työtunnin tutkimuksen edistämiseen, joskus kokonaisia päiviäkin niin, että keskeytyksiä aiheutuu mahdollisimman vähän. Ja niin yliopiston kirjastoon saadaan lisää painavia kovakantisia.
Olli Norros
- Syntynyt: 1979
- Koulutus: oikeustieteen kandidaatti 2004, oikeustieteen tohtori 2007, dosentti 2010, urheiluoikeuden professori 2013
- Ura: tutkijana yliopistolla vuodesta 2004 lähtien; opiskeluiden aikana töissä asianajotoimistossa, satunnaista konsultointia
- Perhe: 1-vuotias poika
- ja vaimo
- Harrastukset: kuntosali, sulkapallo ja kitaran soitto
- Esikuva: Mika Hemmo
Teksti: Heidi Kähkönen
Kuva: Vesa Tyni
