Merityöoikeudella on yleisestä työoikeudesta erillisenä oikeudenalana pitkät perinteet. Merityölainsäädännöllä on myös vankat kansainväliset juuret. Sekä Kansainvälinen työjärjestö ILO että Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO ovat normittaneet aluksissa tehtävää työtä. Vuonna 2006 ILO:ssa hyväksyttiin merityötä koskeva yleissopimus, jolla vahvistettiin merityötä koskevat kansainväliset vähimmäisvaatimukset.
Osana ILO:n yleissopimuksen ratifiointiprosessia Suomen merityölainsäädäntö uudistui kesällä 2011. Merimieslaki kumottiin ja korvattiin 1.8.2011 voimaan tulleella merityösopimuslailla. Samassa yhteydessä muutettiin myös merityöaikalakia, kotimaan liikenteen aluksilla sovellettavaa työaikalakia ja merimiesten vuosilomalakia.
Uuden merityölainsäädännön sisältöön ovat vaikuttaneet ILO:n merityösopimuksen lisäksi EU:n merityödirektiivi sekä merityön erityispiirteet ja merenkulun kansainvälinen luonne. Merityösopimuslaissa on otettu huomioon myös vuonna 2001 voimaan tulleen työsopimuslain säännökset.
Työntekijän asemaan parannuksia
Lakimuutoksen yhtenä lähtökohtana on pyrkimys parantaa epätyypillisessä työsuhteessa olevien työntekijöiden asemaa. Vanha merimieslaki oli voimassa yli 30 vuotta ja tuona aikana merenkulun ja merityön ominaispiirteet ovat muuttuneet. Aluksella työskentely ei enää useinkaan merkitse sitä, että aluksella oltaisiin pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti.
Uudessa merityösopimuslaissa määräaikaisten työntekijöiden asemaa on parannettu siten, että työsuhteen kestosta riippuvia työsuhde-etuja annettaessa katsotaan työsuhteen jatkuneen yhtäjaksoisena, vaikka työsuhteiden väliin jäisi lyhytaikaisia katkoksia. Osa-aikatyötä tekeville työnantajalla on velvollisuus tarjota työtä ja tiedottaa vapautuvista paikoista. Vuokratyöntekijöihin sovelletaan käyttäjäyritystä sitovaa työehtosopimusta.
Muut merkittävimmät sisällölliset parannukset koskevat työntekijöiden kotimatkaoikeuksia ja työnantajan velvollisuutta korvata työntekijän sairaanhoitokustannuksia. Merenkulun erityispiirteet näkyvät muun muassa työnantajan erityisenä huolenpitovelvollisuutena sairastuneesta työntekijästä. Uudistuksen myötä työnantajan sairaanhoitokustannusten maksamisvelvollisuus laajentui 112 päivään. Työnantajan sairaanhoitokustannusten korvausvelvollisuus rajoittuu kuitenkin vain siihen osaan kustannuksia, joka normaalisti jää sairastuneen maksettavaksi julkisista varoista maksettujen korvausten jälkeen.
Merenkulun erityispiirteet näkyvät myös työntekijän kotimatkaoikeuksia koskevassa sääntelyssä, ja uudessa laissa työntekijöiden kotimatkaoikeudet laajentuivat. Työntekijän kotimatkaoikeus ei enää rajoitu EU:n alueelle, vaan kaikkia työntekijöitä kohdellaan yhdenmukaisesti kotipaikasta tai kansalaisuudesta riippumatta.
Kansainvälisyys huomioon
Merenkulun kansainvälinen luonne on otettu huomioon muun muassa siten, että kotimaan ja ulkomaan liikenteessä työskenteleviin työntekijöihin sovellettavien säännösten välisiä eroja on vähennetty. Mahdollisuus myöntää ulkomaalaiselle työnantajalle poikkeuslupa, jolla tämä vapautetaan velvollisuudesta noudattaa suomalaisia työsuhteen ehtoja, poistui uuden merityösopimuslain voimaantulon myötä.
Uudessa laissa merenkulun työehtosopimukset on saatettu työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamismenettelyn piiriin.
Kokonaisuudistus valmisteltiin työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivassa merimiesasiain neuvottelukunnassa, jossa olivat edustettuina ministeriön lisäksi merenkulkualan työntekijä- ja työnantajajärjestöt, sosiaali- ja terveysministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö.
Tia Tuominen, OTM
