Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen mukaan väkivaltarikoksia voi tarkastella kolmella tavalla: katsotaanko rikoksista langetettuja tuomioita, rangaistusasteikkoa vai sitä, mitä tuomio tarkoittaa käytännössä.
– Yleisvastaus on, että sekä rangaistusasteikot että langetetut tuomiot ovat kutakuinkin kohdallaan, hän sanoo.
Viime vuosina on joidenkin väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistusasteikkoja Suomessa korotettu. Näin lainsäätäjä on halunnut tehdä selväksi kielteisen suhtautumisen väkivaltaan ja väkivallan moitittavuuden.
– Syyttäjänurani aikana, varsinkin alkuvaiheessa, minua häiritsi se, että verrattuna omaisuusrikoksiin ihmisen terveys ja henkilökohtainen koskemattomuus olivat rangaistuksen valossa suhteellisen huonosti suojattu. Nyt sellaista eroa ei enää juuri ole, Nissinen toteaa.
Eri tuomioiden vertailu vaikeaa
Sen sijaan Matti Nissinen kaipaa keskustelua laajoista kokonaisuuksista ja järjestelmästä yleensä. Jos väkivaltarikosten rangaistuksia nostetaan, onko se hyväksyttävää muihin tuomioihin verrat-tuna? Ovatko yhdistelmärangaistukset kohdallaan?
– Aikaisemmin vertailujen tekeminen oli helpompaa, kun seuraamuslajeja oli vähemmän: sakot sekä ehdollinen ja ehdoton vankeus. Nyt on erilaisia seuraamusmuotoja ja niiden yhdistelmiä.
Lisäksi käytännössä on enää harvoin tilanteita, joissa yksi ihminen tuomitaan vain yhdestä rikoksesta.
– Enenevässä määrin, usein aktiivisista tekijöistä ja pitkistä tutkinta-ajoista johtuen, tuomio sisältää yhteisen seuraamuksen useasta rikoksesta. Vertailu on vaikeaa, koska pitäisi pystyä erottelemaan, mikä on väkivaltarikoksen osuus kokonaisuudesta. Tuntumani on, että ”puhtaita” väkivaltatapauksia on entistä vähemmän.
Enemmän perusteluja
Kun jotain kohahduttavaa sattuu, suuri yleisö käy väkivaltarikoksista raivokastakin keskustelua. Kannanottoja ohjaavat valtakunnansyyttäjän mielestä liikaa juuri nämä yksittäiset tapaukset.
– Rikoslaissa on seikkaperäiset säännökset siitä, miten tuomioistuimen pitää valita rangaistuslaji ja mitata rangaistukset, hän muistuttaa.
Matti Nissisen mielestä oikeuskäytännön kehittämiseksi olisi hyvä, jos tuomioistuin avoimesti perustelisi myös rangaistuslajin valintaa ja mittaamista koskevaa ratkaisuaan. Senkin uhalla, että juuri ne perustelut saattavat laukaista kiivaan keskustelun.
– Silloin kun ei perustella, jää huonot mahdollisuudet kyseenalaistaa tuomiota ja lähteä sillä perusteella hakemaan muutosta ratkaisuun, hän sanoo.
– Kun vastaajia ja tekoja on paljon, myös keskustelu jää pintatasolle, kun mukana ei ole koskaan perusteluja, miksi syytetty sai esimerkiksi vuoden ja kuusi kuukautta, Nissinen toteaa.
Lukuisia eri muuttujia
Rikosoikeuden professori Jussi Tapani Turun yliopistosta on samoilla linjoilla valtakunnansyyttäjän kanssa. Rangaistuskäytäntö on niin monimutkaista, että yksinkertaisia vastauksia on mahdoton antaa.
– Voidaanko edes puhua yleisellä tasolla? hän kysyy.
Jussi Tapani kuitenkin ymmärtää julkista keskustelua.
– Meillä on kaipuu ja tarve pystyä yksinkertaistamaan asioita. Johtopäätösten tekeminen vaikeutuu sitä enemmän, mitä enemmän katsomme rangaistuksia yksittäisinä tapauksina ja tutkimme niiden yksityiskohtien rikkautta.
Rikosnimikkeessä saattaa olla lukuisia eri tekijöitä, jotka vaikuttavat lopulliseen tuomioon. Osa julkilausutusti, osa julkilausumatta.
Konkreettisena esimerkkinä Tapani mainitsee ihmisiä kuohuttaneen Pirkanmaan ihmiskauppajutun. Tässäkin tuomiossa on kirjattu useita näkyviä tekijöitä, joilla on merkitystä. Ja myös piilossa olevia tekijöitä, jotka ovat tietoisesti tai tiedostamatta ohjanneet arviointia.
Ovatko rangaistukset väkivaltarikoksista Suomessa edelleenkin liian lieviä?
– Lainsäätäjä määrittelee liikkumavaran ja teon periaatteellisen rangaistusarvon. Monissa rikoksissa skaala on varsin laaja. Tuomioistuimelle on haluttu antaa merkittävä harkintavalta. Hyvin monet eri asiat voivat vaikuttaa tuomioon, Jussi Tapani toteaa.
Toisaalta tuomioistuin kiinnittää huomiota siihen, miten vastaavanlaisissa tilanteissa on aiemmin tuomittu. Puhutaan rangaistuskäytännön yhtenäisyydestä.
– Tässä lähestytään asian ydintä. Tuomion perusteluissa pitäisi silloin avata muuttujia, jotka poikkeuksellisesti vaikuttavat ankaroittavampaan suuntaan. Rangaistusten yhtenäisyyden turvaaminen on lainkäyttäjälle tärkeää. Toisaalta juuri tämä takaa yhdenvertaisuuden.
Keskustelua tarvitaan
Matti Nissisen mielestä etenkin oikeudenkäynnin ammattilaisten tulisi nyt käydä keskustelua.
– Esimerkiksi tuomareilla on itsetutkiskelun paikka. Käsitykseni mukaan he eivät juurikaan puhu keskenään tuomioiden mittaamisesta. Kyllä tuomarin itsenäisyys sen kestää. Syyttäjät käyvät syyteharkintavaiheessa keskustelua siitä, mitä pitäisi vaatia rangaistukseksi, ja tuomion tullen siitä, pitäisikö valittaa, hän huomauttaa.
Jussi Tapani peräänkuuluttaa laajempaakin keskustelua.
– Kansalaisten olisi hyvä tiedostaa monimutkainen kokonaisuus ja harkinta-prosessin monet muuttujat. Yksinkertaistettujen analyysien tekeminen on vaikeaa ja arveluttavaakin.
Jotta kansalaiset voisivat saada riittävästi tietoa ja käydä keskustelua rakentavasti, tulisi Tapanin mielestä osoittaa voimavaroja rangaistuskäytännön seuraamiseen ja sitä koskevaan tutkimukseen.
– On absurdia vaatia rationaalista keskustelua, jos ei ole riittävästi tutkittua tietoa, hän toteaa.
Mikä sitten voisi muuttua? Jos rangaistuskäytäntö koetaan yleisesti liian lieväksi, voidaan minimirangaistuksia yksinkertaisesti korottaa. Tapani muistuttaa taas kerran olennaisesta: rikoslainsäädäntö muodostaa kokonaisuuden, jonka tulee olla johdonmukainen.
– Tulisi välttää yksioikoisia, hätäisiä, jopa kiihkeitä johtopäätöksiä. Etenkin keskusteluun sosiaalisessa mediassa toivoisi malttia. Keskustelua pitäisi käydä riittävän perehtymisen pohjalta.
– Näin tärkeässä asiassa pitää olla kaikki tieto ja ammattitaito käytössä, jotta perusihmisoikeus toteutuisi. Toivon meidän löytävän oikean rangaistuksen niin syytetyn, asianomistajan kuin järjestelmänkin kannalta – jotta lopputulos olisi sellainen kuin haluamme ja toivomme sen olevan, Tapani toteaa.
Lakimiesliitto järjestää aiheesta paneelikeskustelun Suomi Areenassa Porissa 13.7.2015.
Syyttäjillä riittää töitä
• Vuonna 2014 syyttäjille tuli Suomessa 80 409 asiaa ratkaistavaksi.
• Jokaisessa jutussa oli keskimäärin 1,31 pöytäkirjaa.
• Pöytäkirjoissa oli yhteensä 106 071 vastaajaa eli keskimäärin 1,32 vastaajaa per asia.
• Syyte nostettiin 54 444:ssä eli 69 prosentissa asioista.
Anna-Maja Henriksson: Tuomioistuinten tärkeää käyttää koko rangaistusasteikkoa
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, ovatko väkivaltarikosten rangaistukset liian lieviä?
– Väkivaltarikoksista tuomitut vankeusrangaistukset ovat viimeisen 30 vuoden aikana yli kaksinkertaistuneet. Omaisuusrikoksista tuomittujen vankien määrä on puolestaan laskenut neljänneksen.
Lainsäädäntöä on viime vuosina kiristetty lukuisia kertoja. Rangaistuksen tulee kaikissa tapauksissa olla oikeudenmukaista suhteessa rikoksen vahingollisuuteen, vaarallisuuteen, vaikuttimiin ja rikoksentekijän syyllisyyteen. Olisi myös toivottavaa, että tuomioistuimet käyttäisivät koko asteikkoa.
Mikä on tilanne verrattuna muihin EU-maihin?
– Rangaistuskäytäntöjen kansainvälinen vertailu on vaikeaa. Rikosten määritelmät poikkeavat toisistaan, rikokset etenevät rikosprosessissa eri tavoin, rangaistusjärjestelmät eivät ole yhteneviä ja täytäntöönpanossa on eroja.
Voidaan kuitenkin arvioida, että rikosvastuu toteutuu Suomessa väkivaltarikoksissa verrattain hyvin ja esimerkiksi törkeissä väkivaltarikoksissa huomattava osa rikoksentekijöistä tuomitaan vankeusrangaistukseen.
Onko väkivaltarikosten rangaistuksia tiukennettu?
– Väkivaltarikoksiin liittyvää lainsäädäntöä on tiukennettu lukuisilla uudistuksilla. Vainoaminen ja vakavien väkivaltarikosten valmistelu on kriminalisoitu sekä laajennettu pahoinpitelyrikosten syyteoikeutta.
Syyskuussa 2014 astui voimaan seksuaalirikoslainsäädännön muutos. Samalla lisättiin uusi säännös, seksuaalinen ahdistelu. Lisäksi aikaisemman lain mukainen sukupuoliyhteyteen pakottaminen katsotaan nyt raiskaukseksi. Törkeästä raiskauksesta on aina kyse, kun raiskaus on kohdistunut alaikäiseen henkilöön.
Myös vakavampien väkivaltarikosten rangaistukset ovat 2000-luvulla ankaroituneet huomattavasti. Murhasta elinkautista suorittavien vankien lukumäärä on kolminkertaistunut ja 1990-luvun alkuun verrattuna kuusinkertaistunut. Elinkautisvankien rangaistuksen kesto on pidentynyt.
Ollaanko lainsäädäntöä vielä viemässä uuteen suuntaan?
Väkivaltarikoksiin liittyvää lainsäädäntöä on jo tiukennettu lukuisilla uudistuksilla. Nyt on seurattava tilannetta tiettyjen uudistusten osalta. Tärkeää olisi, että tuomioistuimet myös käyttäisivät koko rangaistusasteikkoa.
Teksti: Riitta Niskanen
Kuvitus: MCI Press
