Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen Reflektoiva realisti

Matti Johannes Nissinen, 54, on johtanut valtakunnansyyttäjän virastoa nyt vajaan vuoden.

Dramaattisia yllätyksiä mies ei ole uudessa virassaan kokenut: talo on ollut hänelle tuttu jo sen perustamisesta alkaen.

Nissinen toimi aluksi valtionsyyttäjänä runsaat yhdeksän vuotta. Sitten hän siirtyi Itä-Suomen syyttäjänviraston päälliköksi. Johtavana syyttäjänä hän ehti työskennellä kolme vuotta, kunnes kutsu kävi takaisin kotiin.

– Suomalaisten syyttäjien työmotivaatio ja erityisosaaminen ovat kovaa luokkaa.

– Eniten olen huolissani siitä, että nämä valtavan työmoraalin ja -etiikan sisäistäneet ihmiset saattavat polttaa itsensä loppuun. Joskus heidät on määrättävä huilaamaan.

Nissinen tunnetaan pohdiskelijana, reflektoivana realistina. Hän punnitsee sanansa. Hän ei kiihkoile kriminaalipoliittisilla näkemyksillä.

Raju rakennemuutos

Kun valtakunnansyyttäjänvirasto aloitti toimintansa vuonna 1997, valtakunnassa oli 78 paikallista syyttäjäyksikköä. Nyt meillä on 13 syyttäjänvirastoa ja niillä 30 palvelutoimistoa.

Menikö raju rakennemuutos läpi rutinoitta?

– Ei, eipä tietenkään. Moni on kyseenalaistanut suuruuden ekonomian, Nissinen tietää.

– Niin syyttäjät kuin sihteeritkin joutuvat olemaan paljon tien päällä, matkustelemaan. Inhimillistä harmiahan se lisää – ymmärrän sen hyvin.

Mikä sitten oli se suuri älynvälähdys, joka sai organisaatiouudistuksen liikkeelle?

– Koneisto oli pahasti levällään. Tarvittiin johtamisen ja menettelytapojen uudistamista.

Suuruuden oletetun ekonomian tarkka mittaaminen on mahdotonta.

– Mikä on ollut plussaa ja mikä miinusta? Ei ole yhtä yksiselitteisesti oikeata vastausta.

– Luulen kuitenkin vahvasti, että vanha organisaatio ei olisi kyennyt samaan tulokseen kuin nykyinen.

Laadunvalvonta tärkeätä

Valtakunnansyyttäjänviraston palkkalistoilla on valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän lisäksi 17 muuta juristia, joista 13 toimii valtionsyyttäjinä. Sihteerit mukaan lukien viraston pääluku on kutakuinkin 50.

Paikallisissa syyttäjänvirastoissa ympäri maan työskentelee kaikkiaan noin 460 ihmistä.

Valtakunnallinen koneisto nostaa vuosittain noin 60 000 syytettä. Syyttämättäjättämispäätöksiä se tekee vuodessa likipitäen 25 000.

Joku aina joskus kummastelee syyttämättäjättämisien suurta määrää.

– Numeroita tulkitaan usein väärin. On muistettava, että syyte on asiakohtainen ja että yhdessä asiassa on usein lukuisia vastaajia. Syyttämättäjättämispäätökset puolestaan tilastoidaan aina henkilöpäätöksinä, yksilö kerrallaan.

– Relevantimpaa onkin seurata vaikkapa syytteiden hylkäämisprosentteja. Hylkäykset ovat vakiintuneet kuuden prosentin tasolle.

– Laadunvalvonnan kannalta kiintoisimpia ovat virastokohtaiset erot. Valtakunnan eri kolkkien välillä on vielä eroavuuksia. On aina tuumaustauon paikka, jos vaikkapa "ei näyttöä" -perusteiset syyttämättäjättämiset ovat jossakin yksikössä muita selkeästi yleisempiä. Esitutkinnan rajoittamisia olisi mielenkiintoista perata. Laatueroja on aina niin esitutkinnassa kuin syyteharkinnassakin.

Syyttäjien toiminnasta tehdään vuosittain 500 kantelua.

– Tavallisesti arvostelun kohteena on syyttämättäjättämispäätös.

– Syyttäjien käytöksestäkin kannellaan. Mikään inhimillinen ei ole sillä saralla vierasta.

Kanteluista noin kymmenen prosenttia johtaa toimenpiteisiin.

Syyttäjän rooli kasvanut

Vuoden 1997 rytäkässä uudistettiin myös rikosprosessin menettelytavat. Oikeudenkäynneistä tuli syyttäjävetoisia.

– Akkusatoriseen järjestelmään siirtyminen aiheutti aluksi pientä haparointia myös tuomarien keskuudessa. Vuosikymmenet tuomarivetoista, inkvisitorista prosessia vetäneet puheenjohtajat eivät aina muistaneet pysyä lestissään. No, nyt se aika on jo ohi. Oikeudenkäynnin osapuolten roolit ovat taas selvät.

Tätä nykyä erityisen keskustelun kohteena on syyttäjän rooli jo esitutkinnassa.

– Esitutkintayhteistyön muodot poliisin ja syyttäjien kesken ovat hakeutumassa uomiinsa. Myös syyttäjä on tutkintaviranomainen. Syyttäjällä on viimekätinen vastuu riittävän selvityksen hankkimisesta.

Valtakunnansyyttäjä Nissinen harmittelee sitä, että esitutkintayhteistyön uudet periaatteet kirjattiin aikoinaan vain eduskunnan valiokuntamietintöihin. Lakitekstiin saakka viesti ei syystä tai toisesta kirjautunut.

– Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevat suuret esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilakiuudistukset onneksi korjaavat tuon puutteen. Esitutkintayhteistyö saa lopulta tarvitsemansa lakitasoiset pykälät.

Nissinen torjuu ajatuksen siitä, että syyttäjän pitäisi olla myös tutkinnanjohtaja.

– Tutkinnanjohto kuuluu sille, jolla ovat joukot komennossaan. Poliisi ja syyttäjälaitos ovat kaksi eri organisaatiota.

– Pelkkä syyttäjän prosessuaalinen tutkinnanjohto jäisi melko ontoksi toiminnaksi. Jo nykyisin esitutkinnan lopputulokseen vaikuttamiseen on tarvittaessa riittävästi mahdollisuuksia.

– Rikostaktinen selvitystyö on erikoisosaamista vaativaa poliisityötä, ja sellaisena se myös pysyköön.

Prosessien venyminen kiusallista

Oikeudenkäyntien venyminen jopa vuosikausien mittaisiksi askarruttaa myös valtakunnansyyttäjää. Vuonna 2009 Suomi sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta kaikkiaan 28 langettavaa tuomiota liian pitkistä rikosprosesseista. Samaan aikaan kaikki muut Pohjoismaat yhteensä saivat nuhteita vain viisi kertaa.

– Yksittäistä syntipukkia Suomen ikävälle tilanteelle ei ole.

– On tehtävä uusia innovatiivisia avauksia, käytävä rikosprosessi läpi vaihe vaiheelta. Oikeuslaitos on nähtävä kokonaisuutena, poliisista korkeimpaan oikeuteen.

Syytteestä sopiminen, plea bargaining, olisi Matti Nissisen mielestä otettava kiihkottomaan tarkasteluun sen kaikissa ilmenemismuodoissaan.

– Eräät kollegani muualta Euroopasta ovat sanoneet, että heidän oikeuslaitoksensa olisi täysin tukossa ilman plea bargainingia.

– Ongelma koskee meillä erityisesti suuria talousrikosjuttuja. Jos joku rikoksesta epäilty vapaaehtoisesti auttaa viranomaisia juttunsa selvittelyssä, sen pitäisi näkyä lopputuloksessa nykyistä selkeämmin.

Nissinen kuitenkin muistuttaa, että monet rikosprosessin lajit ovat myös ripeytyneet.

– Aluksi esimerkiksi kirjallista oikeudenkäyntiä pidettiin utopiana, oikean

oikeudenkäynnin irvikuvana. Tänään kukaan ei kaipaa rattijuoppojen hihnajuttuja takaisin käräjäsaliin.

– Sekin tahtoo unohtua, että tavanomaisten rikosten käsittelynopeudet ovat Suomessa kansainvälisesti tarkastellen erinomaista tasoa.

Toimintaympäristö myllerryksessä

Oikeuslaitos joutuu aina vain viheliäisempien ongelmien eteen. Eritoten tietotekniikkarikollisuus ja järjestäytynyt kansainvälinen rikollisuus harmaannuttavat lainvalvojien ohimoita.

– Päällepäin harmittomalta näyttävällä kotitietokoneellakin saadaan haluttaessa paljon pahaa aikaan. Sosiaalinen media ja monenlainen muukin nettikirjoittelu on loputon viidakko, Matti Nissinen huokaa.

Valtakunnansyyttäjä kertoo miettineensä sitä, onko oikeuslaitoksen ihan oikeasti pakko reagoida jokaiseen internet-ilmiöön.

– Voisiko ajatella niin, että esimerkiksi solvaustyyppiset kunnianloukkaukset olisivat aina vain asianomistajavetoisia rikosprosesseja? Mitä tapahtuisi, jos syyttäjät vapautettaisiin niistä jutuista ja he saisivat keskittyä muihin juttuihin?

Raskaan sarjan kansainvälinen ammattirikollisuus on jo arkea Suomessakin.

– Meillä puhutaan silloin esimerkiksi sellaisista rikosnimikkeistä kuten törkeä huumausainerikos, ihmiskauppa ja rahanpesu.

– Valtio ja oikeuslaitos ovat lähteneet vastaiskuun. Unionitasollakin rakennetaan järjestäytyneen rikollisuuden tilannekuvaa.

– Pikapuolin käytössämme on myös uusi instrumentti, eurooppalainen tutkintamääräys. Tutkintaa tehdään useassa maassa, ja syyttäjät sopivat keskenään sen, mitä asiaa missäkin käsitellään.