|
Varatuomari Pentti Ajo 1970-luvun alun järjestötaistoista:
Kun Pentti Ajo, Lakimiesliiton taannoinen (1966–76) toiminnanjohtaja, väläytteli menneitä tapahtumia kiintoisassa esityksessään viime Lakimiespäivillä, monelta nuoremmalta lienee jäänyt suu auki: Miten Lakimiesliiton historian ehkä jännittävimmät vaiheet taas menivätkään? Blomin väitöskirja: torjuntavoitto? Monet pitivät kolmikymppistä toiminnanjohtajaa liian nuorena suuriin saappaisiin. Ajo pisti kuitenkin töpinäksi. Tyystin uusi vaihde kytkeytyi, kun alkoi suuren oikeuspoliittisen keskustelun aika. Toiminnanjohtaja Ajonkin oli käännettävä katse yhä enemmän liiton ulkopuolelle. 1960-luvun ja 1970-luvun taitteessa tapahtuma seurasi toistaan. Yksi laveamman oikeuslaitoskeskustelun lähtömerkkejä oli professori Antero Jyrängin muistelmien mukaan Tammen Huutomerkki-sarjassa 1969 ilmestynyt kirja ”Kantajana kansalainen” (toimittaja: Jyrki Tala). Siihen oli kerätty Jyväskylän ylioppilaskunnan alkuvuodesta 1969 järjestämän kong-ressin puheenvuoroja. Sitten tuli Raimo Blomin Tampereen yliopistossa alkuvuodesta 1970 julkistettu väitöskirja ”Luottamus oikeuslaitokseen”, jonka Ajo muistaa hyvin. Blomin tutkimustyö askarrutti Lakimiesliiton vaikuttajia, kun siitä tihkui ennakkotietoja. Liitto halusi vaikuttaa työhön, sillä se ”oli menossa härskiin suuntaan”, kuten Ajo muistelee. Oli pelättävissä, että tutkijalta tulee ”kansantuomioistuin-tyyppinen tuomio”. Liitto kykenikin vaikuttamaan asiassa, sillä Blom hyötyi tutkijana Lakimiesliiton kädenojennuksesta. Vastapainoksi Lakimiesliitto sai pystyyn tutkimusprojektin seurantaryhmän. Kekkosen haastattelu – ja Jyrängin panos Sitten tuli presidentti Urho Kekkosen kuuluisa haastattelu, Lakimies-lehdessä hänen 70-vuotispäivänsä kunniaksi syyskuussa 1970 julkaistu. – Blomin tutkimus näkyi Kekkosen haastattelussakin, Ajo muistelee. Kekkosen haastattelu saattaa vilahdella yhä kuusikymppisten lakimiesten kahvipöytäkeskusteluissa. Moni muistaa Kekkosen esimerkiksi ihmetelleen, miten ”henkilö, joka varastaa 20 markkaa, voi saada ankaramman rangaistuksen kuin se, joka syyllistyy 200 000 markan veronkavallukseen”. Kyse ei ollut haastattelusta sellaisena kuin haastattelu nykymediassa käsitetään. Eteneminen oli verkkaista, valmistelu perusteellista. Täsmentäviin kysymyksiin ei ollut mahdollisuutta. Antero Jyrängin muistelmien mukaan presidentti Kekkoselle esitetty haastattelukirje oli päivätty 25.5.1970. Kysymysten laatijat olivat Aulis Aarnio, Matti Savolainen ja Ilmari Ojanen. Tuolloin nuorehkoja miehiä: kaikki Jyrängin mukaan ”siviilioikeuteen erikoistuneita” ja ”yhteiskunnalliselta katsomukseltaan lähinnä sosialidemokraatteja”. Jyränki muistelee, että 1960-luvulla jatko-opintoihin halukkaat nuoret oikeustieteilijät olivat paljolti ”vasemmistolaisia, lähinnä sosialidemokraatteja tai sitten heistä aikaa myöten tuli sellaisia”. Täten ”konservatiivinen ammattikunta sai kylkeensä radikaalin pahkan”. Kekkonen pyysi, että hänen oikeakätensä Jyränki kokoaisi työryhmän, joka ennen vastausten antamista keskustelisi hänen kanssaan. Kun yhteiskuntatieteellisen asiantuntemuksen mukaansaaminen oli tärkeää, ryhmän jäseneksi suositeltiin tri Raimo Blomia. Jyränki kutsui työryhmään Blomin lisäksi Lars D. Erikssonin, Antti Kivivuoren ja Olavi Heinosen, kaikki samaa ikäpolvea kuin kysymysten asettajatkin. ”Pidimme kesäkuun ensi päivinä kotonani Otaniemessä neuvottelun, jossa keskustelimme kysymyksistä ja sovimme, mitä asioita korostettaisiin UK:lle. Työryhmä ei kokouksessaan oikeastaan antanut juuri lainkaan valmiita vastauksia”, kuuluu Jyrängin moninaisesti tulkittavissa oleva teksti. Jyrängin mukaan Kekkonen sanoi olevansa valmis radikaaleihinkin kannanottoihin. Kekkosen ns. haastattelu oli todella hyvin valmisteltu, sillä presidentti päiväsi hyväksymänsä lopullisen luonnoksen 14.7.1970. Jyrängin kertoman valossa on kaikkiaan pakko päätellä, että hänen vaikutuspanoksensa haastatteluprojektissa on ollut vähintään huomattava. Toisaalta: moniko epäilisi, etteivät Lakimies-lehden haastattelun oikeuslaitosnäkemykset vastaisi Kekkosen omia näkemyksiä vuosilta, joita yleisesti pidetään hänen presidenttikautensa radikaaleimpina? Syksyn 1970 julkisen keskustelun lehtiotsikot kertovat, että Lakimiesliiton nuorehko toiminnanjohtaja on ollut aika tulessa. Eikä hän lymyillyt jäsenkuntaa puolustaessaan, kuten käy lehtien otsikoista ilmi: ”Lakit. tri Urho Kekkosen väite lakimiesten tietämättömyydestä on harhaluuloa, sanoo Pentti Ajo” (Hämeen Sanomat 3.10.) ”Lakimiesliiton toiminnanjohtaja Pentti Ajo: Keskustelu oikeuslaitoksesta suunnattava asiallisille linjoille” (Riihimäen Sanomat 5.11.) ”Toiminnanjohtaja Ajo: Presidentti lukkiutti oikeuslaitoskeskustelun” (Etelä-Suomen Sanomat 5.11.) Liiton puheenjohtaja Sakari Sohlberg sai presidentti Kekkoselta ns. myllykirjeen. Keskustelun jatkuessa Ajo muistelee hänkin vastaanottaneensa kansliapäällikkö Jyrängiltä kirjallisia moitteita: – Sain siis apulaismyllykirjeen, Ajo myhäilee 35 vuotta myöhemmin. Mutta liiton jäsenet antoivat myönteistä palautetta siitä, että liitto otti haasteen vastaan ja osallistui aktiivisesti keskusteluun. Jyväskylän kesä – annos oikeuspolitiikkaa Syksy 1970 oli erinomaista henkistä maastoa vuonna 1954 perustetun Demokraattisten Lakimiehet ry:n uudelleen henkiin herättämiselle. – Demla aktivoi itsensä Urkin haastattelun jälkeen, Ajo toteaa. Demla ryhtyi haastamaan Lakimiesliittoa. Työmarkkinapoliittisen toiminnan se tuntui suosiolla jättävän Lakimiesliitolle. – Tässä suhteessa Demla ei pyrkinyt olemaan mikään Terijoen hallitus meille, Ajo muistelee. – Sen sijaan Demla pyrki olemaan oikeuspolitiikan tietäjä, hamuten oikeuspolitiikan kenttää itselleen. Tässä ei Lakimiesliittokaan voinut antaa periksi, sillä oikeuspoliittinen vaikuttaminen on liitolle osa edunvalvontapolitiikkaa, Ajo tähdentää. Demlan vahva rooli näkyi muun muassa, kun sosialististen maiden korkeat edustajat vierailivat Suomessa. Lakimiesliiton oli joskus tehtävä töitä olan takaa, jotta myös sen edustajat voisivat olla mukana tilaisuuksissa. Vuoden 1970 melskeissä Lakimiesliitto muun muassa laati oikeuspoliittisen tavoiteohjelman. Myös se halusi avata uuden keskustelufoorumin. – Huolellisen valinnan jälkeen päädyttiin Jyväskylän kesään, jolla oli takanaan jo pitkät traditiot. Valintaa edesauttoi onnellinen henkilökytkentä: Jarmo Virmavirta, liiton oma mies, tunsi hyvin kokoomuslaisen puoluetoverinsa Pentti Sillantauksen, joka taas käytti Jyväskylän kesässä tuohon aikaan ylintä luottamusmiesääntä. Yhdeksi kongressin valmistelujen ”tulisieluksi” Ajo muistaa Per Lindholmin. Jyväskylän kesä tarjosikin jo 1971 oikeuspolitiikan kongressin, johon liittyi jännittävää dramatiikkaa. Yhden keskeisen alustajan, DDR:n korkeimman oikeuden presidentin Heinrich Toeplitzin, Demokraattiset Lakimiehet kaappasi päiväkävelyltä varjotilaisuuteensa, joka järjestettiin lähellä yliopistokampusta. Ajo tähdentää, että Jyväskylän kesän oikeuspolitiikan kongressissa esiintyi toki yhtä lailla – tai enemmänkin – länsimaisen oikeusajattelun edustajia. Vuoden 1972 oikeuspolitiikan kong-ressiin Lakimiesliitto varustautui paremmin. Jottei Demla nappaisi omaan tapahtumaansa Ruotsin sosiaalidemokraattista oikeusministeriä Lennart Geijeriä, tälle järjestettiin tiivis oheisohjelma. Maatalousnäyttelyssä Geijer saikin muun muassa katsella Ajon rinnalla isoa sikaa nimeltä Urho. Jyväskylän oikeuspolitiikan kongressit Lakimiesliitto jätti kahteen. – Katsoimme, että ne olivat tehneet tehtävänsä, moniarvoisuus oli saavutettu, Ajo sanoo. Salakuuntelu: juonne järjestötaistossa? Lakimiesliiton 50-vuotishistoriikkiin on sisällytetty kokonainen alaluku liiton toimistossa ilmeisesti jo keväällä 1971 harjoitetusta salakuuntelusta. Tunteekohan suomalainen ammattijärjestöhistoria kovinkaan monta muuta salakuuntelutapausta – vaikka peli on joskus ollut kovaakin? Pajuojan ja Ervastin teoksesta ilmenee, että kuuntelulaitteiden asentajiksi epäiltiin neuvostoliittolaisia. Ajolle salakuuntelu paljastui sitä kautta, että naapuritalossa asuneet nuoret miehet olivat havainneet – musiikkilähetyksiä radiosta kuunnellessaan – Ajon äänen kaikuvan oudolla tavalla eetterissä. Ajo suoritti ensin poikien kanssa omia testejä, joiden pohjalta kutsuttiin Lakimiesliiton Runeberginkadun toimistoon Suopon mies. Salakuunteluviritys paljastui. Tänä päivänä Ajo pitää yhä ilmeisempänä, että salakuuntelulla oli yhteys Lakimiesliiton Jyväskylän-kongresseihin. – Todennäköisesti haluttiin kuulla yksityiskohtia meidän kongressivalmisteluistamme, Ajo toteaa. Salakuuntelulaitteiden tekniikka oli yksinkertaista. Ajo pitääkin ”James Bond -juttuna” sitä, että neuvostoliittolaiset olisivat aikanaan laitteet asentaneet. Supervallan ekspertit olisivat luultavasti toteuttaneet viritykset vähän toisin.
|
