Epäonnistuminen

Noin kymmenen vuotta sitten tein töissä merkittävän virheen. Sellaisen, jonka tajuttuaan koko kehon läpi menee sähköiskua muistuttava lämmin hulmahdus.

Tarkistin asian uudestaan ja uudestaan. Kuinka saatoin olla niin saakelin tyhmä, etten huomannut tätä? Minulle tuli fyysisesti huono olo. Meinasin oksentaa. Lepuutin päätäni kliseisesti näppäimistöllä ja nenäni kirjoitti tyhjän Word-tiedoston täyteen noin kahta kirjainta.

nbnbnbnbnbbnnbnnbnbnnbnbnbnmbmnm

Järkytyksen ja epäuskon jälkeen tulee usein selvä hetki. Ryhdistäydyin ja mietin.

En ollut tehnyt mitään pahaa tahallani ja olin yrittänyt parhaani. Siitä huolimatta virhe oli kuitenkin sitä kokoluokkaa, että ajattelin että on täysin mahdollista, että saan potkut. Tämä vaikuttaisi itseeni ja perheeseeni.

Virhe oli  sitä kokoluokkaa, että ajattelin että on täysin mahdollista, että saan potkut.

Soitin vaimolleni ja selitin, että nyt on tapahtunut jotain pahaa. Asian kuultuaan vaimoni sanoi ”Älä säikyttele, luulin jo, että oikeasti jotain pahaa on tapahtunut. Puhu pomosi kanssa ja soitellaan sitten myöhemmin.”

Virheen tehtyään ihminen miettii kahta vaihtoehtoa: joko myönnät tai peittelet. Puhelusta voimaantuneena päätin puhua asiasta heti esihenkilöni kanssa. Saimme yhdessä tilanteen hallintaan, ja loppujen lopuksi isoa vahinkoa ei tapahtunut. Tunsin suurta helpotusta ja kiitollisuutta siitä, että tuolloinen pomoni ymmärsi asian ja yritti yhdessä kanssani minimoida vahinkoja. En saanut potkuja. Voi olla, että ylireagoin – mutta en välttämättä.

Virheen tehtyään ihminen miettii kahta vaihtoehtoa: joko myönnät tai peittelet.

Kuitenkin vieläkin, kymmenen vuoden jälkeen, tunnen häpeää virheestäni.

Tarkkuus ja huolellisuus ovat hyve juristiammatissa. Mutta jossain vaiheessa numerot tulevat vastaan, ja kaikille – oikeasti kaikille – tapahtuu Iso Virhe.

Parhaat organisaatiot pystyvät kääntämään virheet yhteisön kannalta positiivisiksi asioiksi. Virhe on todellisuudessa suuri mahdollisuus organisaation parantamiseen ja yhteisön lujittamiseen. Virhetilanteiden hyvään hoitamiseen kannattaa panostaa.

Oppimisen kannalta on hyödyllistä, että yksilö tuntee hetkellisesti huonoa mieltä virheen johdosta.

Tämä huono mieli ei kuitenkaan saisi kestää kovin pitkään. Usein kollegoiden, ystävien tai perheenjäsenten kanssa keskustelu laittaa työssä tapahtuneet virheet oikeampaan perspektiiviin. Keskustelu ja puhuminen auttavat. Omaa häpeääni on helpottanut se, että olen kertonut virheistäni muille.

Olen myös pyrkinyt kehittymään itsetuntemuksessa. Olen pikemminkin luova kuin tarkka. Tämän vuoksi tarvitsen usein toisia ihmisiä tarkistamaan tuotoksiani. En tee enää ainakaan samoja virheitä, koska osaan pyytää apua muilta.

En tee enää ainakaan samoja virheitä, koska osaan pyytää apua muilta.

Startup-kulttuurissa virheiden tekemistä ihannoidaan. Seminaareja, podcasteja ja tapahtumia rakennetaan virheiden ympärille. FailConissa yrittäjät kertovat avoimesti epäonnistumisistaan yleisön edessä.

Juridiikan piirissä virheitä ei tulisi tapahtua, ja alan luottamuksellisuuden vuoksi ”Isoimmat Mogat Juridiikassa” -seminaarin järjestäminen tuskin on mahdollista. Mutta koska virheitä kuitenkin tapahtuu, voisi olla hyvä puhua niistä ääneen, turvallisessa ympäristössä. Esihenkilö tai asianajotoimiston osakas, joka kertoo virheistään avoimesti, luo ympärilleen avoimuuden kulttuuria.

Virheen myöntämisen hetkellä ihminen on heikoimmillaan. Asiantuntijuuden naamio on riisuttu, ja vuorovaikutus ihmisten välillä koetaan voimakkaasti. Silloin on mahdollisuus tukea, opastaa ja olla inhimillinen. Sen muistaa vielä kymmenien vuosien päästä.

Kirjoittaja on CEO, Dot., antti@dot.legal