Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson katsoo työhuoneessaan Helsingin Eteläesplanadilla silmiin ja kertoo olevansa vakuuttunut: myös hallituskumppanit ovat havahtuneet oikeudenhoidon tarpeisiin ja sen erityisasemaan demokratian liimana.
Juustohöylääkään ei heilutella entiseen malliin oikeusministeriön suuntaan. Ei, vaikka hallinnonaloilta metsästetään jatkuvasti säästökohteita. Ministeri muistuttaa, että korona-ajan jälkeen säästöpaineet tulevat olemaan ennallaan, elleivät pahene.
Korona-ajan jälkeen säästöpaineet tulevat olemaan ennallaan, elleivät pahene.
Henriksson toteaa, että pitkään eri ministeriöille asetettiin samat prosenttimääräiset tehostamistavoitteet.
– Tähän on saatu muutos, ja juustohöyläajattelusta on päästy pois. Se olikin tälle hallinnonalalle haastavaa, jopa kohtalokasta.
Höyläämisen mahdollisuudet ovat vähissä niissä ministeriössä, joiden hallinnonalojen kulut muodostuvat pääosin palkoista ja toimitiloista. Ministeri toteaa, että oikeusministeriön kanssa tässä liemessä ovat myös puolustusministeriö ja osin sisäministeriökin.
Oikeudenhoito kaukana ihmisten arjesta
Ymmärrys höyläämisen vaikutuksista on nyt siis aiempaa parempi. Henriksson väittää lisäksi, että oikeudenhoidon resursseista keskustellaan enemmän kuin silloin, kun hän edellisen kerran hoiti samaa salkkua vuosina 2011–2015.
Ministeri myöntää, että näkyvyyttä edistää myös hänen roolinsa puolueen puheenjohtajana ja kuulumisensa hallituksen johtoviisikkoon.
Oikeudenhoidon ongelmat ovat edelleen liian kaukana ihmisten arjesta, jotta ne nousisivat poliittisen keskustelun keskiöön. Aiheen ympäriltä puuttuu tunteenpaloa.
– Politiikassa ja ylipäätään yhteiskunnassa vaikutusta on sillä, millaisia tunteita asiat herättävät, ministeri toteaa.
Politiikassa ja ylipäätään yhteiskunnassa vaikutusta on sillä, millaisia tunteita asiat herättävät.
Jokainen meistä tietää, mitkä ammatit tulevat tutuiksi jo lapsena: opettajat, terveydenhuollon työntekijät ja poliisit. Heidän tekemäänsä tärkeää työtä opimme myös arvostamaan. Heitä toivomme kohtaavamme arjessa. Oikeudenhoidon ammattilaisten kohdalla tilanne ei ole sama.
– Eduskunnassa faktat ovat tärkeitä, mutta tunnekin vaikuttaa. Mitä enemmän ja näkyvämmin voimme tuoda esille ratkaisujen vaikutuksia kansalaisten arkeen, sitä parempi. Onko tämä oikein vai väärin? Mutta niin se vain toimii eduskunnassakin.
Some koettelee median valtaa
Julkisuuden ja politiikan välillä on tapahtunut kymmenessä vuodessa merkittävä muutos. Sen on nähnyt Tampereen yliopiston viestinnän ja median yliopistotutkija, YTT Esa Reunanen.
– Uutismedian asema päätöksenteossa on heikentynyt, kun päättäjät pääsevät sosiaalisen median kautta suoraan kontaktiin kansalaisten kanssa. Poliitikot käyttävät paljon aikaa sosiaalisen median kanavissa.
Reunanen oli vuonna 2009 tekemässä Media vallan verkoissa -tutkimusta. Tutkimuksessa haastateltiin päättäjiä siitä, miten mediajulkisuus vaikuttaa päätöksentekoon ja miten päättäjät käyttävät mediaa hyödykseen. Viime vuonna tutkimusta päivitettiin nimellä Medioitunut valta ja politiikan paluu.
Kymmenen vuotta sitten vallankäyttäjien keskinäinen lobbaus oli tärkeässä roolissa päätöksenteon sisäkehällä. Siellä asioita perusteltiin syvällisesti, ja eri intressipiirien vaikutusvalta ohjasi päätöksentekoa.
Media vaikutti ulkokehältä jonkin verran päätöksentekoon, mutta päättäjien kannalta sen ensisijainen rooli oli kertoa päätöksistä ja hakea niille legitimaatiota.
Somen myötä perinteisen median merkitys on heikentynyt, sillä päättäjät kertovat asioita suoraan julkisuuteen esimerkiksi Twitterin kautta.
Somen myötä perinteisen median merkitys on heikentynyt, sillä päättäjät kertovat asioita suoraan julkisuuteen esimerkiksi Twitterin kautta. Henkilökohtaisiin suhteisiin nojaava julkisuuden hallinta ja päätöksentekijöiden keskinäinen verkostoituminen ovat menettäneet merkitystään.
– Suomalainen konsensushakuinen politiikka näyttää muuttuneen hivenen poliittisemmaksi, kun päätöksentekijät tuovat omien intressiryhmiensä näkökantoja ja politiikan ristiriitoja entistä herkemmin some-julkisuuteen, Reunanen sanoo.
Oikeuslaitos varovainen julkisuuden suhteen
Julkisuuden ja päätöksenteon vuorovaikutus on selvästi kaksisuuntainen, eli poliitikot saavat sosiaalisesta mediasta suoran pulssin kansakunnan tunnoista: mitä eri intressitahot haluavat nostaa esille ja mikä kansalaisia huolettaa.
– Ne asiat, jotka nousevat sosiaalisessa mediassa pinnalle, vaikuttavat myös poliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon, Reunanen sanoo.
Eri hallinnonalat saavat julkisuudessa erilaisen painoarvon, ja siksi niiden asema myös poliittisessa keskustelussa on erilainen. Oikeuslaitos on kansalaisille harmaa, se ei juuri herätä tunteita.
Oikeuslaitos on muihin yhteiskuntasektoreihin verrattuna vähemmän tekemisissä median kanssa.
– Tämä johtuu osaksi oikeuslaitoksesta itsestään. Tutkimuksestamme selviää, että oikeuslaitos on muihin yhteiskuntasektoreihin verrattuna vähemmän tekemisissä median kanssa. Voi olla, että oikeuslaitoksen edustajat haluavat näin suojella riippumattomuuttaan, Reunanen aprikoi.
Lobbari vetoaa järkeen ja tunteeseen
Intressiryhmät haluavat vaikuttaa kansalaismielipiteeseen ja sitä kautta poliitikkoihin. Ne käyttävät paljon aikaa ja energiaa saadakseen oman viestinsä julkisuuteen ja legitimoimaan omia tavoitteitaan.
Organisaatiot ovat satsanneet viime vuosina paljon julkisuudenhallintaan, kun ne ovat palkanneet joukkoihinsa viestintäammattilaisia. Näin ne pyrkivät yhä aktiivisemmin edistämään omaa agendaansa julkisuuden kautta.
Julkisuudessa intressiryhmät pyrkivät Reunasen mukaan siihen, että niille itselleen suotuisat ratkaisut vaikuttavat järkeviltä ja oikeudenmukaisilta.
Esimerkiksi aikanaan kilpailukykysopimuksesta neuvoteltaessa hallitus korosti pyrkimystä parantaa vientiteollisuuden kilpailukykyä, kun taas ammattiyhdistysliike tulkitsi hallituksen toimet yritykseksi kiristää ay-liikettä.
Se mikä tuntuu pahalta tai hyvältä on usein perusta järjellä tehtävälle päätökselle.
Entä sitten ne tunteet? Onko poliittinen päätöksenteko kuin asunnonosto, jossa väitteen mukaan 95 prosenttia on tunnetta ja 5 prosenttia järkeä?
– Tunteet kulkevat järjen kanssa rinnan. Se mikä tuntuu pahalta tai hyvältä on usein perusta järjellä tehtävälle päätökselle. On kuitenkin tärkeää, ettei järkeä unohdeta, Reunanen huomauttaa.
Kun jokin asia nousee agendalle, kyse on usein juuri tärkeäksi tuntemisesta. Esimerkiksi tunnetaan, että jokin asia on väärin. Järjellä mietitään, mikä asiassa on väärin ja miten se korjataan.
Oikeudenhoidosta aito tilannekuva
Mutta palataan ministerin virkahuoneeseen. Mitä pitäisi tehdä, jotta oikeuslaitos saisi enemmän painoa päätöksenteossa ja budjettipöydässä? Pitäisikö lobata enemmän päättäjiä?
Ministeri asettaa tässä kohdin sanansa tarkkaan. Toisaalta hän kannustaa konkretisoimaan ongelmia, toisaalta ainakaan virkamiehiä hän ei rohkaise lobbaabaan.
– Niinhän se on, että virkamiesten ei kuulu käydä lobbaamassa. Se ei kuulu heidän toimenkuvaansa. Enkä rohkaisisi tähän.
Virkamiesten ei kuulu käydä lobbaamassa. Se ei kuulu heidän toimenkuvaansa.
Lobbaaminen jää ministerin mielestä etujärjestöjen tehtäväksi.
Aktiivisella viestinnällä, konkreettisilla esimerkeillä ja tunteiden herättämisellä on paikkansa. Näin oikeudenhoidon toimijat saavat tarjoiltua kansalaisille tilannekuvan. Tämän merkitystä ministeri toistaa useampaan kertaan.
Olisi tärkeää, että oikeudenhoidon ammattilaiset kertoisivat nykyistä enemmän työstään ja siinä kohtaamistaan haasteista.
Henrikssonista olisi tärkeää, että oikeudenhoidon ammattilaiset kertoisivat nykyistä enemmän työstään ja siinä kohtaamistaan haasteista.
Tässä tärkeässä roolissa ovat esimerkiksi suurelle yleisölle suunnattu oikeudenhoitoa avaava viestintä sekä esimerkiksi mediatuomarijärjestelmä, jossa nimetyt mediatuomarit huolehtivat asioiden taustoittamisesta ja avaamisesta tiedotusvälineille.
Pysyvän rahoituksen tärkeys
Ministeri ei olisi ministeri, ellei hän kertoisi vaalikaudella käyntiin pyöräytetyistä kehityshankkeista. Erityisen tyytyväinen Henriksson on siitä, että historian ensimmäisen oikeudenhoidon selonteon valmistelu on käynnistynyt.
Henriksson korostaa, että rahoituksen osalta ei ole uskottavaa olla vain vaatimassa.
– On kyettävä myös erottamaan ne kohdat, joissa tekemistä voidaan edelleen tehostaa.
Lisäeuroja Henriksson haluaa erityisesti oikeudenhoidon pysyvään rahoitukseen. Esimerkiksi hallinnonalan it-hankkeisiin on viime vuosina tippunut määräaikaista rahoitusta.
– Meillä ei kuitenkaan voi olla määräaikaisrahoituksiin perustuvaa määräaikaista oikeudenhoitoa.
Meillä ei voi olla määräaikaisrahoituksiin perustuva määräaikainen oikeudenhoito.
Kattavalla oikeudenhoidon selonteolla ministeri tähtää jo seuraaviin hallitusneuvotteluihin.
– Vuodesta 2023 eteenpäin ei ole näköpiirissä, että yhteiskunnassa olisi yhtäkkiä nykyistä enemmän jaettavaa, ja siitä eteenpäin meidän tulee pysyä myös menokehysten sisällä.
Konkreettiset tarpeet prosenttien sijaan
Juristien kesken ei tarvitse vakuutella, että oikeudenhoidon osuus koko valtion menoista on mitätön, kun se on prosentin luokkaa.
– Sanon hallituksessa kollegoille, että meille jo miljoonan euron lisäys rahoitukseen on tärkeä. Sillä saa vuodeksi 11–12 tuomaria. Kolmella miljoonalla saamme vielä enemmän. Jollain muulla hallinnonalalla ei päästä noilla summilla kehitystyössä alkuunkaan.
Ministeri ei kuitenkaan luota siihen, että vain pientä budjettiosuutta hokemalla saisi osuudesta päättävän eduskunnan sympatioita kääntymään.
Lisää ei voi vaatia vain siksi, että nyt saa niin vähän. Lisää voi vaatia vain, jos kykenee osoittamaan riittävän konkreettiset tarpeet.
Lisää ei voi vaatia vain siksi, että nyt saa niin vähän.
Ja konkretiapuheen lisäksi on kyettävä Henrikssonin mukaan osoittamaan, että asiat tehdään varmasti tehokkaimmalla tavalla. Jatkuvalta kehittämiseltä ei mikään hallinnonala voi välttyä.
Aloite kevennetyistä prosesseista kiinnostaa
Tehokkuuden osalta ministeri on kiinnostunut esimerkiksi Lakimiesliiton aloitteesta pienten riita-asioiden kevennetyksi menettelyksi. Se koskisi toteutuessaan riita-asioita, joissa vaatimus on korkeintaan 10 000 euroa.
Kevennetty menettely pantaisiin vireille esimerkiksi helppokäyttöisellä sähköisellä alustalla, oikeudenkäyntikuluja ja muutoksenhakua olisi rajoitettu, eikä menettely vaatisi välttämättä oikeudellisen avustajan käyttämistä.
– Näen, että tällaisella kevennetyllä menettelyllä voisi olla huomattavia vaikutuksia. Se voisi nopeuttaa prosesseja ja tehdä niistä halvempia. Tavalliset ihmiset ja yhteisöt voisivat ajaa yksinkertaisia asioita myös itse. Käymme Lakimiesliiton arvokkaan ja yksityiskohtaisen esityksen läpi.
Henriksson kuitenkin muistuttaa, että uudistus olisi prosessuaalisesti niin merkittävä, että sen konkreettinen toteuttaminen jää vääjäämättä seuraavalle hallitukselle.
Lukuja
- Valtion menot 2022: 64,9 miljardia euroa
- Tuomioistuimet ja oikeusapu 2022: 0,47 miljardia euroa
- Maksuhäiriöt, ulosotto ja konkurssivalvonta 2022: 0,11 miljardia euroa
- Syyttäjät 2022: 0,055 miljardia euroa
Lähde: tutkibudjettia.fi
