Opintonsa keskeyttäneet

Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa saivat opiskeluoikeuden kaikki ylioppilastutkinnon suorittaneet sotien jälkeisiin vuosiin asti. Laudaturin papereilla pääsi sisään vielä 1960-luvun alussa. Ilman valintakoetta oli tämän jälkeen mahdollista päästä opiskelemaan vain vuosina 1970–1971. Tämä polku avattiin uudelleen vuonna 2019.

Opiskelupaikan saaminen valintakokeen kautta edellyttää vahvaa motivaatiota, ponnisteluja ja taipumusta alalle. Siksi opintojen keskeyttäminen on harvinaista, mutta ei poikkeuksetonta. Keskeyttämiseen on useita syitä, kuten perheolot, työssäkäynti tai otteen kirpoaminen opiskelusta.

Aikaisemmin keskeyttämisprosentti saattoi olla jopa 30. Opintososiaalisten syiden ohella tähän vaikuttivat monet tekijät: opinnot ja ala eivät olleetkaan kuvitelmien mukaisia, ruotsinkielinen oppimateriaali tuotti tuskaa suomenkielisille ja eräät laajat tentit tulivat koetinkiveksi. Rouva Aune Tirkkonen sanoi kerran, että hänen tietämänsä mukaan hänen puolisoaan Tauno Tirkkosta kutsutaan tiedekunnassa jarruksi.

Pääosa opintonsa keskeyttäneistä on jäänyt historian hämärään.

Pääosa opintonsa keskeyttäneistä on jäänyt historian hämärään. Moni vaihtoi tiedekuntaa tai jätti yliopiston kokonaan. Naisopiskelijoista suuri osa lopetti opinnot solmittuaan avioliiton ja saatuaan perheenlisäystä.

Muutamia nimekkäitäkin opintonsa keskeyttäneitä on tiedossa, tunnetuimpana Jean Sibelius. Hän valisti kapellimestari Erik Cronvallia, toista lainopin opintonsa keskeyttänyttä, sillä, että heidän on parempi toimia musiikin kuin juridiikan parissa. Väinö Leskisen lainopin opinnot päättyivät talvisotaan ja peruskursseihin. Ministerinä toimineista on myös Eva Biaudet’n tutkinto kesken. Björn Wahlroosin oikeustieteen opinnot jäivät valintakokeeseen, josta hän ei selviytynyt.

Kesken jääneistä oikeustieteen opinnoista ei yleensä ole ammatillista hyötyä. Tästäkin on merkittävä poikkeus – kirjailija Mauri Sariola. Laguksen panssariveteraani Sariola aloitti lainopin opinnot syksyllä 1945. Opinnot etenivät tahmeasti, eikä Sariola kyennyt keskittymään vaellusvuosinaan vaativimpiin tentteihin. On arveltu, että opintojen keskeytyminen vaivasi Sariolaa koko loppuelämän. Sariola kutsuikin itseään juupeliylioppilaaksi.

Helsingin Sanomien oikeussalitoimittajana toiminut Sariola tunsi opintojensa, elämänkokemuksensa ja toimittajan työnsä kautta oikeudellisia kysymyksiä, lakimiesten ammattikäytäntöjä ja lakimiesmentaliteettia enemmän kuin muut dekkari- ja romaanikirjailijat.

Kesken jääneistä oikeustieteen opinnoista ei yleensä ole ammatillista hyötyä.

Lakimies oli Sariolan maailmankuvassa yhteiskunnan tukipylväs vikoineenkin. Romaanitrilogian ”Talvisodan vänrikki”, ”Jatkosodan kapteeni” ja ”Jälleenrakennettu maa” päähenkilö, ennen jatkosotaa lakimieheksi valmistunut Tapio Heinlampi on kunniaksi lakimieskunnalle.

Eräässä nuorten juristien joukossa herkuttelimme aikanaan sillä ajatuksella, että Sariola astuisi yliopiston juhlasalissa parnassolle tiedekunnan kunniatohtorina saatuaan tämän dekoreerauksen tiedekunnan kasvateista piirtämästään kuvasta romaanitaiteessaan.

Kirjoittaja on siviilioikeuden professori (emeritus), Helsingin yliopisto, heikki.halila@helsinki.fi