Suomessa on jouduttu kuluneen vuoden aikana punnitsemaan perustavanlaatuisia arvokysymyksiä, kun itärajan kohdalla on laitettu vastakkain turvallisuus ja turvapaikanhakijoiden oikeudet.
Ydinkysymys on se, arvioidaanko Venäjän hybridivaikuttaminen ja välineellistetty maahantulo turvallisuuden kannalta niin vaaralliseksi, että sen varjolla voidaan jättää huomiotta turvapaikanhakijoille kuuluvia ehdottomia ihmisoikeuksia.
Turvallistuminen on ajan henki
Ihmisoikeuksiin ja eurooppaoikeuteen erikoistunut tutkija Milka Sormunen toteaa, että nykyinen keskusteluilmapiiri poikkeaa vahvasti aiemmasta: ilmiössä on kyse turvallistumisesta.
– Eli sellaisiakin asioita, jotka eivät alun perin liity esimerkiksi mihinkään sotilaalliseen kysymykseen, on alettu pitää turvallisuuskysymyksinä. Suomessa tämä on tapahtunut turvapaikkapolitiikalle vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin jälkeen, Sormunen sanoo.
Sellaisiakin asioita, jotka eivät alun perin liity esimerkiksi mihinkään sotilaalliseen kysymykseen, on alettu pitää turvallisuuskysymyksinä.
Välineellistetty maahantulo eli turvapaikanhakijoilla painostaminen ei ole globaalisti uusi ilmiö: vuosikymmenten varrella monet valtiot ovat ajaneet poliittisia tavoitteitaan läpi käyttämällä hyväksi siirtolaisia. Tuoreita esimerkkejä löytyy Venäjän ohella muun muassa Turkin toiminnasta Kreikan ja koko EU:n suuntaan ja Valko-Venäjän painostuksesta Puolan rajalla.
– Tilanteet ovat keskenään erilaisia, mutta yhteistä on se, että tyydyttävää oikeudellista ratkaisua niihin ei ole löytynyt. Ja vaikka välineellistetty maahantulo tunnistettaisiin ilmiönä, käytännössä sitä on rajalla vaikea erottaa aiheellisesta turvapaikanhausta, Sormunen sanoo.
Esimerkiksi huhtikuussa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi ratkaisun siitä, että puolalaiset rajavartijat rikkoivat Euroopan ihmisoikeussopimusta kieltäytyessään ottamasta vastaan Ukrainasta Puolaan pyrkivien tadžikistanilaisten hakemuksia kansainvälisestä suojelusta. Heidät palautettiin Ukrainaan – ilman että rajavartijat arvioivat, onko Ukraina heille turvallinen valtio.
Palautuskielto on ehdoton oikeus
Jos maahan pyrkivillä ihmisillä ei ole mahdollista jättää turvapaikkahakemusta, rikotaan suurta määrää kansainvälisiä sopimuksia: YK:n pakolaissopimusta, Euroopan ihmisoikeussopimusta, Euroopan unionin perusoikeuskirjaa, YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta, YK:n kidutuksen vastaista sopimusta sekä YK:n lapsen oikeuksia koskevaa sopimusta.
Näihin kaikkiin sisältyy palautuskielto, joka määrää, että ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Palautuskielto sisältyy myös Suomen perustuslakiin.
Palautuskielto on ehdoton oikeus.
– Palautuskiellon konkreettinen merkitys on se, että kaikki turvapaikkahakemukset pitää tutkia perusteellisesti, jotta selviää, onko ihminen suojelun tarpeessa vai ei. Eli puhutaan myös perustavanlaatuisesta oikeudesta elämään, Sormunen sanoo.
Palautuskielto on ehdoton oikeus.
– Suurinta osaa perus- ja ihmisoikeuksista saa rajoittaa: esimerkiksi sananvapautta ja yksityiselämän suojaa voidaan punnita ihan normaalioloissakin keskenään. Mutta ehdottomien oikeuksien kohdalla nykyinen järjestelmä ei mahdollista rajoittamista tai poikkeamista edes poikkeusoloissa.
YK:n pakolaissopimus syntyi akuuttiin tarpeeseen
Keskeinen turvapaikanhakijoiden oikeuksia turvaava kansainvälinen sopimus on YK:n pakolaissopimus vuodelta 1951.
– YK:n ensimmäisiä tehtäviä vuosina 1948–1950 oli Euroopan miljoonien pakolaisten uudelleensijoittaminen. Monien kohdalla paluu kotimaahan ei ollut mahdollista, kuten juutalaispakolaisten tai uusista kommunistisista maista ja Neuvostoliitosta lähteneiden ihmisten, kertoo akateemikko, kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi.
Toista miljoonaa pakolaista sijoitettiin kahdenkeskisten sopimusten perusteella. Kahdenkeskisiä sopimuksia hoiti YK, mutta pian todettiin, että tarvitaan monenkeskinen järjestely, jossa olisi mukana myös Euroopan ulkopuolisia maita. Vuonna 1951 saatiin aikaan Geneven sopimus eli kansainvälinen yleissopimus pakolaisten kohtelusta. Samalla perustettiin YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun toimisto eli UNHCR, jonka tehtäväksi tuli valvoa sopimuksen toimintaa.
Sopimuksen syntyvaiheessa palautuskielto ei ollut yhtä keskeisessä asemassa kuin myöhemmin.
Sopimuksen syntyvaiheessa palautuskielto ei ollut yhtä keskeisessä asemassa kuin myöhemmin, koska suojelua hakevien kohdalla ei juuri tarvinnut suorittaa tutkimusta siitä, oliko vapaus tai henki vaarassa – se oli selvää.
– Tärkeämpää oli saada sovituksi siitä, millä tavalla pakolaisia vastaanottavien valtioiden tuli kohdella heitä, mitä oikeuksia pakolaisilla oli ja minkälaisia velvollisuuksia taas heillä oli sijoitusmaata kohtaan, Koskenniemi sanoo.
Onko aika ajanut ohi pakolaissopimuksesta?
YK:n pakolaissopimus syntyi siis vastaamaan yhden aikakauden konkreettisiin haasteisiin. Jos sen avulla ei pystytä puuttumaan tämän ajan turvapaikanhakuun liittyviin väärinkäytöksiin, voisiko sopimuksen todeta vanhentuneen – ja uudistaa sitä?
Milka Sormunen näkee pakolaissopimuksen uudistamisvaateet monin tavoin epärealistisina nykyisessä ilmapiirissä.
Jos sopimustekstiä muutettaisiin, pitäisi jokaisen valtion erikseen ratifioida muokattu teksti.
– Ensinnäkin uudistaminen on prosessina todella hankala. Jos sopimustekstiä muutettaisiin, pitäisi jokaisen valtion erikseen ratifioida muokattu teksti. Uudistus ei siis mene niin, että asiasta vain jotenkin äänestettäisiin ja todettaisiin, että tässä on uusi sopimus, hän sanoo.
– Toinen keskeinen kysymys on se, että pakolaissopimus on vain yksi osa isoa kokonaisuutta, jossa myös EU-oikeus ja ihmisoikeussopimukset ovat tosi keskeisiä. Pelkästään yhden sopimuksen muuttaminen ei muuttaisi juuri mitään.
Koskenniemeä puhe YK:n pakolaissopimuksen vanhentumisesta kyllästyttää.
Velvollisuus ottaa vastaan hädänalaisia ihmisiä ei ole vanhentunut.
– Minusta siinä on tekosyyn makua, kun ei haluta tehdä sitä, mitä pitäisi. Velvollisuus ottaa vastaan hädänalaisia ihmisiä ei ole vanhentunut, hän sanoo.
– Sen sijaan vanhentunut saattaa olla hallinnollinen järjestelmä, jonka puitteissa valtiot jakavat taakkaa, joka niille tulee hädänalaisten ihmisten vastaanottamisesta.
30 miljoonaa pakolaista – kuka hallinnoi kokonaisuutta?
Koskenniemi viittaa siihen, että vuonna 1951 ajateltiin, että UNHCR pystyy hallinnoimaan koko pakolaisjoukon. Alkuperäinen ajatus myös oli, että järjestö hoitaa työnsä kolmessa vuodessa, ja sitten se lakkautetaan. Nyt maailmassa on 30 miljoonaa pakolaista, ja UNHCR on edelleen pieni toimisto Genevessä.
– Mielipideilmasto Euroopassa ja muualla on muuttunut, eikä ole kyetty uudistamaan UNHCR:n toimintaa tavalla, jolla se pystyisi käsittelemään kymmenet miljoonat pakolaiset. Sekä sitä, missä määrin yli sata miljoonaa kotimaastaan pois siirtynyttä ja turvapaikkaa hakevaa siirtolaista tulisi klassifioida pakolaisiksi tai ei, Koskenniemi sanoo.
Kun meillä tulee parisataa henkeä tuohon itärajan taakse, niin täytyy ymmärtää, että ongelma on globaalissa katsannossa hyvin vähäinen.
Hän korostaa, että vaikka ongelmat Suomen rajalla ovat vakavia, on syytä pitää mielessä koko maailman mittakaava.
– Kun meillä tulee parisataa henkeä tuohon itärajan taakse, niin täytyy ymmärtää, että ongelma on globaalissa katsannossa hyvin vähäinen. Tärkeämpää on YK-järjestelmän kokonaisremontti.
Tuoko EU:n uusi turvapaikkalainsäädäntö parannusta?
Yksi yritys uudistaa turvapaikanhakua EU:n alueella on pitkään valmisteltu laaja maahanmuuttolainsäädäntöpaketti, jonka EU-parlamentti hyväksyi huhtikuussa. Koskenniemi näkee turvapaikkalainsäädännön uudistuksen parannuksena nykytilaan.
– Järjestelmä on monimutkainen, eikä se ole optimaalinen. Mutta nyt on saatu aikaiseksi taakanjakosopimus eli vaikea asia liikahti eteenpäin. Sopimuksen mukaan valtiot suostuvat joko ottamaan turvapaikkahakemuksia käsittelyyn ja antamaan turvapaikan niille, jotka pakolaisiksi todetaan, tai sitten maksamaan siitä, että pakolaisia siirretään toiseen valtioon, joka on valmis heitä vastaanottamaan.
Milka Sormunen uskoo, että Venäjän toiminnan myötä Suomessa on herätty siihen, että myös Suomi EU:n ulkorajavaltiona hyötyy taakanjaosta. Lakiuudistuksessa on pyritty vastaamaan myös välineellistettyyn maahantuloon. Silti valtioilla ei edelleenkään ole mahdollisuutta olla tutkimatta turvapaikkahakemuksia.
– Tämä kertoo siitä, kuinka olennaisessa asemassa palautuskielto on, Sormunen sanoo.
Turvapaikanhakijat nähdään ensisijaisesti turvallisuusuhkana.
Hän näkee lakiuudistuksessa positiivisena sen, että EU:n turvapaikkapolitiikka yhtenäistyy. Toisaalta turvallistaminen on vahvasti läsnä eli turvapaikanhakijat nähdään ensisijaisesti turvallisuusuhkana.
– Jo pidempään on trendinä ollut myös ulkoistaminen. Yritetään estää ihmisten pääsyä EU-alueelle, jossa heidän oikeutensa aktivoituvat – ja tässä uudistuksessa on myös siihen suuntaan meneviä muutoksia.
Kansainvälisten sopimusten rikkomisella voi olla kova hinta
Palataan vielä alun vaikeaan kysymykseen ja Suomeen. Sormunen korostaa, että perinteisesti Suomen ulkopolitiikan ytimessä on ollut ajatus, että nimenomaan pieni maa hyötyy sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä. Suomelle on ollut tärkeää noudattaa sopimuksia.
Koskenniemi muistuttaa, että turvallisuusnäkökulmien ja ihmisoikeussopimusten yhteensovittamisessa – tai sopimusten rikkomisessa – on kyse viime kädessä nimenomaan poliittisesta päätöksestä. Silloin on punnittava erittäin tarkkaan päätöksen hintaa ja seurauksia.
– Ensinnä kyse on Suomen identiteetistä, joka on perua venäläistämisvuosilta. Identifioimme silloin itsemme maaksi, jossa ajatellaan, että ”laki ennen mua syntynyt myös jälkeheni jää”. Koko kansallinen symboliikkamme on perustunut siihen, että olemme oikeusvaltio: meillä kunnioitetaan sekä kansallista oikeutta, perustuslakia että kansainvälisiä sopimuksia.
Koko kansallinen symboliikkamme on perustunut siihen, että olemme oikeusvaltio.
Suomi oikeusvaltiona -kuvan säröilyn ohella heijastusvaikutukset ihmisoikeussopimusten tietoisesta rikkomisesta voivat näkyä laajemmin ilmapiirissä – tilanteessa, jossa kansainväliseen sopimusjärjestelmään kaikkinensa kohdistuu kovia paineita.
– Jos Suomi tekee poikkeuksen, tämä tekee myös monelle muulle maalle poikkeukset helpommiksi sekä näissä että muissakin sopimuksissa, Koskenniemi sanoo.
Hän muistuttaa, että Suomi voi yrittää minimoida mahdollisia haittoja muilla toimillaan.
– Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Suomi edistäisi aktiivisesti sellaista kansainvälistä sopimusjärjestelmää, jossa hybridivaikuttamisen mahdollisuus otettaisiin mukaan ja joka yhteisellä päätöksellä muokkaisi vanhentuneeksi todettua pakolaisasioiden organisaatiota.
Tutkija Milka Sormunen piti Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen vuosikokouksessa 16.4.2024 puheenvuoron aiheesta ”Oikeusvaltio ja turvallistunut rajapolitiikka”.
