Toni Malminen rakentaa siltaa yliopiston ja työelämän välille

Kilpailuoikeuden perusteita, kurkistuksia todellisiin asianajotoimistolle tulleisiin toimeksiantoihin ja pohdintaa asianajajan arjesta. Muun muassa tätä on tiedossa Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen opiskelijoille tuoreen työelämäprofessori Toni Malmisen luennoilla.

– Perinteisesti Itä-Suomen yliopistosta valmistuneet oikeustieteilijät ovat työllistyneet julkiselle sektorille. Yliopiston painopistealueet – vero-, ympäristö- ja energiaoikeus –ovat kuitenkin viime aikoina nousseet esille aiempaa enemmän myös asianajotoimistoissa. Haluankin tuoda esille uravaihtoehtona myös yksityistä sektoria, kertoo elokuussa työnsä yliopistolla aloittanut Malminen.

Opiskelijoidensa työelämävalmiuksia Malminen aikoo kehittää paitsi kuvailemalla juristin arkea myös kannustamalla heitä osallistumaan kansainvälisiin oikeustapauskilpailuihin. Niissä opiskelijat ahkeroivat kuvitteellisten oikeustapausten parissa. He ottavat hoitaakseen joko kantajan tai vastaajan asiamiehen tehtävät: kirjoittavat oikeudenkäyntikirjelmät ja esittävät argumentit suullisesti tuomareille.

Malmisen mukaan suomalainen oikeustieteellinen koulutus antaa nykyisellään hyvät valmiudet työelämään. Valmistuneet hallitsevat oikeuden perusperiaatteet hyvin. Käytännön asiat, kuten kirjelmien laatimisen, oppii parhaiten työpaikalla.

– Aina voi toki parantaakin. Kehitettävää olisi esimerkiksi esiintymistaitojen hiomisessa. Jo opintojen aikana olisi hyvä hankkia itseluottamusta ja harjoitella suullista argumentointia, Malminen huomauttaa.

Rohkeasti kantaa

Malminen innostui oikeustieteestä lukioikäisenä. Lakitiedon kurssi ja 1990-luvun päivänpolttavat oikeustieteelliset keskustelut mediassa herättivät hänen kiinnostuksensa.

– Etenkin pohdinnat EU-jäsenyyden vaikutuksista Suomen lainsäädäntöön ja oikeuteen jäivät mieleen. Samoin edesmenneen Hannu Tapani Klamin esiintymiset tekivät vaikutuksen, hän muistelee.

Opintojen alkuvaiheessa Malminen kiinnostui oikeusfilosofiasta ja -historiasta. Kysymykset oikeuden ja oikeusjärjestelmän juurista ja kasvamisesta nykyiseen muotoonsa kiinnostivat.

Oikeushistorian parista löytyi myös aihe opinnäytteisiin. Väitöskirjaa oikeusrealismin koulukunnasta valmistellessaan hän hakeutui opiskelemaan Yhdysvaltoihin Yalen yliopistoon.

Myöhemmin hän työskenteli vielä vierailevana tutkijana Harvardin yliopistossa.

– Nuo Yhdysvaltain vuodet jättivät minuun jäljen. Ne valoivat rohkeutta ottaa kantaa myös sellaisiin oikeudellisiin aiheisiin, jotka eivät ole aivan ydinosaamistani. Olen kirjoittanut muun muassa valtiosääntöoikeudesta, Malminen kertoo.

“Monet juristit pelkäävät, että ahkerasti osallistuva leimautuu poliittisesti. Minusta pelko on turhaa.”

Hän kannustaa juristeja ottamaan rohkeasti osaa julkiseen keskusteluun ja seuraamaan oikeudellista debattia ja tutkimusta myös omaa erikoisalaa laajemmin.

– Se pitää virkeänä ja rikastaa omaa ajattelua. Toisaalta, kun asioita katsoo hieman ulkopuolelta, keskusteluun voi olla annettavana tuore näkökulma. Monet juristit pelkäävät, että ahkerasti osallistuva leimautuu poliittisesti. Minusta pelko on turhaa.

Kollegoiden kannustaja

Opettaminen ei ole Malmiselle uusia asia. Toisesta opiskeluvuodestaan lähtien hän on prepannut oikeustieteellisen pääsykokeisiin valmistautuvia nuoria valmennuskursseilla. Hän on pitänyt satunnaisesti luentoja myös yliopistoissa.

– Minusta opettaminen on hirveän hauskaa. Kun on itse aiheesta innostunut ja opiskelijatkin ovat kiinnostuneita, saattaa syntyä hienoja keskusteluja.

Malmisen viisivuotinen työelämäprofessuuri on osa-aikainen. Vuodessa hänellä on noin 40 lähiopetustuntia. Malminen ei jätäkään professuu- rin takia päätyötään asianajajana Hannes Snellman Asianajotoimistossa Helsingissä.

– Yritän opettamisen ja asianajajan työn ohessa etsiä aikaa myös tieteellisten artikkelien kirjoittamiseen. Tarkoitus on jatkaa aiempia oikeushistoriallisia tutkimuksiani. Saatan myös ottaa kantaa ajankohtaiseen keskusteluun oikeuden eri aloilta.

Oikeus tunkeutuu myös Malmisen vapaa-ajalle. Hän on mukana Asianajajatutkintolautakunnassa. Lisäksi hän mielellään kannustaa ja tukee kollegoitaan, jotka suunnittelevat väitöskirjan tekemistä työn ohella tai opiskelua ulkomailla.

– Jaan auliisti kokemuksiani ajankäytöstä ja hakemusten laatimisesta, jottei muiden tarvitsisi ryhtyä tekemään samoja asioita aivan alkutekijöistä, Malminen hymyilee.

Monet juristit pelkäävät, että ahkerasti osallistuva leimautuu poliittisesti.

Elokuussa työelämäprofessorina Itä-Suomen yliopistossa aloittaneen Toni Malmisen mukaan suomalaiset opiskelijat saavat oikeustieteen opinnoista hyvät valmiudet työelämään. Parantaa toki voi aina. Malminen harjoituttaisi opiskelijoiden esiintymistaitoja nykyistä enemmän.