Luvansaaneet oikeudenkäynti­avustajat: tavoitteena tasavertainen kohtelu

Miksi yhdistys on olemassa?

Yhdistys ajaa luvansaaneiden oikeudenkäyntiavustajien etua: ennen kaikkea sitä, että heitä kohdellaan oikeuslaitoksessa ja julkisuudessa samalla tavoin kuin asianajajia. Jäsenemme ovat pääsääntöisesti yrittäjiä tai ammatinharjoittajia ja varsin kauan alalla toimineita eli kokeneita ammattilaisia.

Lisäksi tuemme jäsentemme ammattitaidon ylläpitämistä ja otamme lausunnoilla kantaa oikeusolojen kehittämiseen. Valvomme jäsentemme etuja myös, kun avustajia koskevaa lainsäädäntöä muutetaan.

Jäsenemme ovat pääsääntöisesti yrittäjiä tai ammatinharjoittajia ja varsin kauan alalla toimineita eli kokeneita ammattilaisia.

Millaista toiminta on?

Tapahtumissamme jäsenillä on tilaisuus seurata esityksiä, vaihtaa mielipiteitä ja seurustella paitsi ammatillisesti myös sosiaalisesti. Teemme vierailuja, viimeksi taisimme käydä korkeimmassa oikeudessa. Järjestämme myös puhtaasti vapaa-ajan tapahtumia, ja saatamme kokoontua tarinoimaan etänäkin.

Vaikutamme jäsenten hyväksi. Olemme ottaneet kantaa esimerkiksi oikeusistuimien turvatarkastuksiin, joissa toivomme jäsenillemme samanlaista kohtelua kuin asianajajille – tosin tässä ei käsittääkseni ole ongelmaa muualla kuin Helsingissä tällä hetkellä.

Mitä yhdistys antaa jäsenelle?

Jäsen saa tukea ammattiinsa, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sen, että yhdistys puuttuu mahdollisesti esiintyviin epäkohtiin. Huolehdimme jäsenistön vaikutusvallasta: meillä on edustajia muun muassa Asianajajaliiton yhteydessä toimivassa oikeudenkäyntiavustajalautakunnassa – joka antaa ja peruuttaa oikeudenkäyntiavustajien luvat – ja Juristiliiton eri elimissä.

Jäsen saa tukea ammattiinsa, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sen, että yhdistys puuttuu mahdollisesti esiintyviin epäkohtiin.

Jäsenet saavat jäsenkortin, joka mahdollistaa normaalin ja sujuvan käytännön oikeusistuimissa ja yleensä myös poliisilaitoksilla suurimmassa osassa Suomea.

Miten toimintaan pääsee mukaan?

Jos on saanut luvan toimia oikeudenkäyntiavustajana, riittää, että lähettää sähköpostia meidän hallituksellemme.

Terveiset jäsenyydestä kiinnostuneelle

Haluatko liittyä jalkapallojoukkueeseen vai pelaatko pallolla yksin pihalla? Tätä voi pohtia, kun harkitsee jäsenyyttä.

Kysymyksiin vastasi Luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat ry:n puheenjohtaja Petteri Snell.

 

Artikkelia on korjattu 22.12.2023. Luvansaaneet oikeudenkäyntiavustajat ry:n jäsenmaksu on 75 €/vuosi, ei 50 €, kuten jutussa aiemmin luki.