Suomalaisen nuorisorikollisuuden tilanne ei ole niin synkkä kuin kauhuotsikot antavat ymmärtää, vakuuttaa Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin yliopistonlehtori Matti J. Näsi. Nuorisorikollisuutta on aina ollut eikä sellaista ”pyhimysten yhteiskuntaa” olekaan, missä impulsiiviset nuoret kehittymättömine aivoineen eivät pahaa tekisi.
– Rikokset kasaantuvat nyt niille nuorille, joilla on ongelmia entuudestaan, ja teot ovat vakavampia kuin joskus aiemmin. Mutta ihmisillä on lyhyt muisti: esimerkiksi 1960-luvulla nuoret puukkoineen tappelivat tanssilavoilla, ja 1980-luvulla nuoret viettivät aikaa isoissa jengeissä. Nuoriso ei ole nyt pilalla, hän sanoo.
Rikokset kasaantuvat nyt niille nuorille, joilla on ongelmia entuudestaan, ja teot ovat vakavampia kuin joskus aiemmin.
Näsin mukaan Suomen tilanne on parempi kuin esimerkiksi Ruotsissa, ja yhteiskuntiemme työkalut ovat erilaiset.
– Ruotsin poliisin ratkaisuprosentti erityisesti henkirikoksissa on Suomeen verrattuna alhainen. Heidän keskeinen tavoitteensa on saada nuoret rikoksentekijät pois kaduilta, mutta heillä ei ole siihen oikein keinoja. Meillä sen sijaan on annettu koviakin rangaistuksia järjestäytyneen rikollisuuden tapauksissa, ja poliisimme tekee enemmän ennakoivaa työtä kuin Ruotsissa.
Rikosseuraamuslaitoksen Risen rikosseuraamusesimiehen, Vanajan vankilan apulaisjohtaja Tuija Muurisen mukaan nuorisorikollisuus on pienimuotoinen, mutta vakava asia.
15–17-vuotiaat rikolliset ovat lapsia, ja he ovat elämässään menettäneet usein sen, mitä olisivat tarvinneet.
– Nuorisossamme on kyllä terve puoli voitolla, ja voimme tehdä tilanteelle vielä jotain. 15–17-vuotiaat rikolliset ovat lapsia, ja he ovat elämässään menettäneet usein sen, mitä olisivat tarvinneet.
Rikosvastuun ikärajalla ei juuri merkitystä
Olisiko yksi ratkaisu nuorten raakoihin rikoksiin se, että 15 vuoden rikosvastuurajaa alennettaisiin? Asiasta tehtiin kansalaisaloite vuonna 2021.
Koulukotinuoria tutkineen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuspäällikön, psykologi Marko Mannisen mielestä ikärajakeskustelu on turhaa. Asian ydin on muualla, eikä nuori rikoksentekijä välty esimerkiksi korvausvelvollisuudelta.
– Sellaiselle nuorelle, jonka elämä on ajautunut sivuraiteelle, on tarjottava riittävästi laadukasta hoitoa. On samantekevää, minkäikäinen nuori on ja mitä väylää apu tarjotaan, hän sanoo.
Sellaiselle nuorelle, jonka elämä on ajautunut sivuraiteelle, on tarjottava riittävästi laadukasta hoitoa.
Ikärajan alentamista 14 vuoteen kokeiltiin Tanskassa. Sillä oli niin vähän vaikutusta, että ikäraja nostettiin takaisin.
– Ikärajalla ei ole suurta merkitystä. Meidän pitäisi saada lisäresursseja lastensuojelupalveluihin, ja nuorisorangaistusta pitäisi käyttää enemmän, Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) rikosseuraamusesimies Almaleena Suomala sanoo.
Nuorisorangaistus on alle 18-vuotiaille tarkoitettu rangaistus, joka koostuu valvonnasta, sosiaalista toimintakykyä edistävistä tehtävistä ja ohjelmista sekä työelämään perehtymisestä. Vuonna 2022 sitä suoritti seitsemän nuorta. Rangaistusmuodosta on kuitenkin eri näkemyksiä: jotkut Risessä pitävät rangaistusmuotoa niin tehottomana, että he toivovat sen lopettamista.
– Nuorisorangaistus ei ole kovin tehokas rangaistusmuoto. Jos 15–17-vuotias on jo joutunut rikoksiin, hänen taustassaan on todennäköisesti esimerkiksi päihdeongelmia ja alakulttuuriin kiinnittymistä. Ei sellainen nuori tule omaehtoisesti sovittuna kellonaikana tapaamiseen eivätkä resurssimme riitä valvontaan. Mutta olisi kauheaa, jos vankiloissamme olisi 13-vuotiaita, Tuija Muurinen sanoo.
Nuorisorangaistus ei ole kovin tehokas rangaistusmuoto.
Mihin 15 vuoden rikosvastuuikäraja sitten perustuu? Yliopistolehtori Näsin mukaan se on ollut rikoslaissamme Ruotsin ajoista asti, jo 130 vuotta. Sama 14–15 vuoden raja löytyy useimmista länsimaista.
– Olisi aikamoinen järjestelmäpaukku, jos ikärajaa muutettaisiin. Muutoksen vaikutuksista pitäisi olla tarkka seuranta. Ei rikollisuus siihen loppuisi, vaan jengit etsisivät seuraavaksi esimerkiksi 13-vuotiaita lapsia rikoksia tekemään, hän toteaa.
Juristiliitto on esittänyt, että alle 15-vuotiaiden värvääminen rikolliseen toimintaan tulisi säätää rangaistuksen koventamisperusteeksi. Tätä Risessä pidetään hyvänä ideana.
– Mutta miten värvääminen osoitetaan toteen? Se voi olla hankalaa esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden kohdalla, Muurinen pohtii.
Nuorisoa koskevassa rikoslaissa on selkeitä epäkohtia
Apulaisjohtaja Muurinen teki Risessä vuonna 2021 selvityksen lasten ja nuorten sijoittamisesta vankilaan. Hän löysi nuorisoa koskevasta rikoslaistamme puutteita, jotka ovat ikärajoja tärkeämpiä.
Yksi niistä on se, että alaikäisen asemaa, ikää ja kehitystasoa ei ole huomioitu laissa silloin, kun häneen joudutaan kohdistamaan rajoituksia, eristämistä tai sanktioita rangaistuksen aikana.
– Käytännöt ovat vaihtelevia. Pitäisi miettiä, ovatko laeissa olevat yleisluontoiset säännökset riittäviä.
Toinen ongelma on, että poliisin pakkokeinot tai tutkintavankeus saattavat keskeyttää alle 18-vuotiaan oppivelvollisen koulunkäynnin. Etäopiskelu ei ole aina käytännössä mahdollista.
– Koulujen käyttämä etäopiskelualusta Moodle ei keskustele Risen tietojärjestelmien palomuurien kanssa, joten vanki ei voi palauttaa koulutöitään tai osallistua luennoille verkossa. Joskus nuori on eristettynä sellissä, koska häntä ei voi sijoittaa avovankilaan tai muiden vankien joukkoon, ja voimme vain viedä hänelle koulutehtäviä selliin, Muurinen kertoo.
Nuoreksi määrittelemisen ikäraja myös vaihtelee säännöksissä. Vankeus- ja tutkintavankeuslaissa se on 21 vuotta, sosiaalihuolto- ja lastensuojelulaissa 18–23 vuotta, nuorisolaissa 29 ja jälkihuollossa se on puolestaan ollut 25 vuotta.
Nuoreksi määrittelemisen ikärajojen tulisi olla laissa yhtenäiset.
– Nuorten ikärajojen tulisi olla yhtenäiset, jotta jälkihuollon palvelut saadaan varmistettua eri viranomaisten kesken.
Vankila tarjoaa turvaakin
Onko vankeusrangaistus nuorelle oikea seuraus rikoksesta vai pelätty ”rikollisuuden korkeakoulu” aikuisvankien joukossa?
Ensinnäkin nuoret pyritään pitämään erillään aikuisvangeista, Risen Muurinen vakuuttaa. Mutta aina se ei ole ongelmatonta.
– Alaikäisten vankien määrä Suomessa on niin pieni, että usein he tuntevat toisensa – ja joskus heitä ei voi laittaa samalle osastolle. Joten minne heidät ripottelemme? Joudumme ottamaan huomioon myös nuoren kotipaikan.
Aikuisvankien joukosta löytyy rikollisia asenteita suosivia uusintarikollisia, joiden arvomaailmaa nuori voi olla altis kopioimaan. Toisinaan alaikäiset joudutaan sijoittamaan 18–21-vuotiaiden sekaan.
– Asialla on kääntöpuolikin: joskus vanhemmat vangit sanovat nuorelle, että älä valitse tätä tietä. Toisinaan nuorella voi olla pitkä ongelmakierre takanaan, ja vankila on ensimmäinen paikka, jossa hänelle pystytään laittamaan rajat, Muurinen jatkaa.
Toisinaan nuorella voi olla pitkä ongelmakierre takanaan, ja vankila on ensimmäinen paikka, jossa hänelle pystytään laittamaan rajat.
Hän on tavannut myös vanhempia, joille lapsen vankeusrangaistus tarjoaa toivonpilkahduksen.
– Eräs äiti sanoi kerran, että hän nukkuu ensimmäisen kerran hyvin, kun ei tarvitse hätäillä, soittaako poliisi keskellä yötä. Hän tietää, missä lapsi on. Hätähän on usein myös perheillä, ei vain lapsella.
– Meidän pitää myös tukea perheitä, jotka vastaanottavat vangin tämän vapautuessa.
Entä väitteet, joiden mukaan vankilajärjestelmämme on liian lepsu vakavia rikoksia tehneille alaikäisille?
– Tervetuloa avovankilaan katsomaan! Meillä joutuu tekemään töitä itsensä kanssa ja osallistumaan perusarkeen. Sellaista ei tapahdu, mitä koulukoti- ja sijaisperhejärjestelmä on joutunut joskus historiassa pyytämään anteeksi, ja siihen verrattuna vankila voi tuntua inhimillisemmältä paikalta. Mutta ei vapauden menetys koskaan ole hauskaa, vastaa Vanajan vankilan yksikönpäällikkö Johanna Erholtz.
Uudistuksia vailla tietoa seurauksista
Rangaistusmuotojen tehokkuudesta on yllättävän vähän kunnollista tutkimusnäyttöä, sanoo yliopistolehtori Näsi. Esimerkiksi pohjoismaisten tutkimusten mukaan lievät tuomiot saattavat olla jopa hyödyksi päihdeongelmaiselle vangille, mutta on epäselvyyttä siitä, minkä pituisesta tuomiosta tällöin puhutaan.
– Ja tutkimusten mukaan yhdyskuntapalvelu on vankeustuomiota tehokkaampi ja halvempi rangaistuskeino, mutta rangaistusmuodot eivät useasta eri syystä ole aidosti vertailukelpoisia keskenään, hän jatkaa.
Näsiä turhauttaa poliittisten päättäjien lyhytnäköisyys. Samasta asiasta älähti eläköitynyt syyttäjä Eija Velitski Helsingin Sanomissa joulukuussa.
– Yhteiskunnassamme on nyt laajana ongelmana, että tehdään uudistuksia, mutta ei tutkita niiden vaikutuksia, Näsi sanoo.
Silloinkin, kun hyväksi havaituista keinoista on tutkimusnäyttöä, sitä ei välttämättä käytetä. Populistiset poliitikot lähtevät mukaan median lietsomiin kauhukuviin, jatkaa THL:n psykologi Marko Manninen.
– Tutkimustyö on tylsää ja pitkäjänteistä, seurantatutkimukset kestävät vuosia. Ei jakseta ajatella vaalikauden yli, vaan laitetaan laastareita sinne tänne. Ikävä esimerkki tästä on hallitusohjelmaan kirjattu jälkihuollon ikärajan pudottaminen 23 vuoteen, kun se juuri saatiin nostettua 25:een, hän sanoo.
Ei jakseta ajatella vaalikauden yli, vaan laitetaan laastareita sinne tänne.
Panoksia oikea-aikaisuuteen ja tiedonkulkuun
Juristiuutisten haastattelemat nuorisorikollisuuden asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, ettei vankila ole ihmetalo, jonka seinät parantavat ihmisen rikoksista. Tärkeintä on se, mitä käytännössä tehdään. Ja paljon on tehtävissä.
THL:n Manninen väläyttää oikeuspsykologi Jan-Henry Stenbergin ajatusta siitä, että vakavampia rikoksia tekevät rikolliset otettaisiin vankeustuomion sijaan psykiatriseen hoitoon, kunnes vanki parantuu.
– Ja sanoisin, että oikeusjärjestelmämme on liian hidas nuorille. Rikoksesta rangaistukseen voi kestää 12–18 kuukautta. Nuorelle ihmiselle se tuntuu samalta kuin vuosikymmen keski-ikäiselle. Puolentoista vuoden päässä rikoksesta ollaan jo auttamatta myöhässä, hän sanoo.
Rikoksesta rangaistukseen voi kestää 12–18 kuukautta. Nuorelle ihmiselle se tuntuu samalta kuin vuosikymmen keski-ikäiselle.
Yliopistonlehtori Näsi puolestaan muistuttaa, että nuoriin vaikuttavat paljon toiset nuoret.
– Sillä on merkitystä, miten nuoriso viettää aikaansa ja miten esimerkiksi päihteitä käytetään. Nuorten sijoitukset kodin ulkopuolelle lisääntyvät vuosittain. Olisi hyvä miettiä, saavatko perheet tarpeeksi tukea.
Myös nuorten kuntoutuspalvelut vankilasta vapautumisen jälkeen pitäisi varmistaa nykyistä paremmin.
– Nuoret rikoksentekijät ovat vaativa asiakaskunta. Kunnalliset terveydenhuoltopalvelut eivät tarjoa riittävästi mielenterveyspalveluita. Nuoret tarvitsevat yksilötyötä, ja he tarvitsevat apua myös virka-ajan ulkopuolella, riseläiset sanovat.
Nuoren kuntouttamisen esteeksi nousee lisäksi viranomaisten tietojenvaihtokielto.
– Emme saa antaa tietoja terveydenhuoltoon, eivätkä he meille. Emme pysty arvioimaan esimerkiksi, mitä hoitoa nuori vanki on saanut tai mitä hän sairastaa. Moniammatillista yhteistyötä pitäisi korostaa – eikä erottaa järjestelmiä toisistaan.
Nuorista pyydetään harvoin mielentilatutkimusta oikeudenkäyntiä varten.
Juristitkin voisivat auttaa nuoria rikollisia.
– Nuorista pyydetään harvoin mielentilatutkimusta oikeudenkäyntiä varten, vaikka he tekevät usein jo vakavia rikoksia oikeuteen päätyessään. Tutkimuksella saataisiin nuoren terveyshaasteet viimeistään selville.
